Uutisen päiväys

24.11.2005← Takaisin

Mäkihyppääjillä riittää tavoitteita

Suomen mäkihyppymaajoukkue odottaa kiihkeästi kauden avausta Rukan Nordic Openingissa.

Lumiharjoittelun vähyys on noussut mäkihyppääjien suurimmaksi puheenaiheeksi alkukaudesta. Tilanne on toki kaikille sama, mutta se nostattaa myös yhä enemmän odotuksia kauden avauskilpailuun Rukan HS 142-mäestä.
- Meillä on urheilijasta riippuen hyppyjä lumelta 20-30, mikä on noin puolet siitä, mitä hyppäsimme viime vuonna ennen ensimmäistä kilpailua, totesi mäkijoukkueen päävalmentaja Tommi Nikunen.
- Se tuo omaa jännitystä mukanaan, kun ei oikein voi olla varma mistään.
Lisää jännitystä kauteen tuovat uudet sääntömuutokset, jotka koskevat hyppypukujen leikkaus- ja läpäisysääntöjä sekä odotusajan puomilla, ns. vihreän valon, pidentämistä viidestä sekunnista kymmeneen sekuntiin.
- Mäkipukua on pienennetty ja vain yksi leikkaus hyväksytään tätä nykyä. Hyppypuvun kaula-aukon suuruus nyt maksimissaan 45 senttiä, joten sellaisia kyhmyjä, mitä viime kaudella muutamissa puvuissa nähtiin, ei enää voi olla. Lisäksi puvun läpäisy pitää olla aina 40 litraa, lajijohtaja Janne Marvaila selvitti. 

Useita tavoitteita

Tommi Nikusen mukaan mäkijoukkueella riittää useita tavoitetta tälle kaudelle ja siksi he ovatkin jakaneet kauden useaan osaan.
- Tarkoituksenamme on saada hyvä startti Rukalta ja saada sitä kautta hyvää motivaatiota ja itseluottamusta jatkoa ajatellen. Mäkiviikko ja siellä menestyminen on aina tärkeä tavoite ja tänä kautena ennen kaikkea, sillä sen jälkeen on heti lentomäen MM-kilpailut. Meillä on viime kisoista paljon puolustettavaa, kolme mitalia, Nikunen kertoi.
- Torinon olympiakisat ovat tietenkin kauden pääkilpailut, ja sieltä meillä on tavoitteena kaksi mitalia, josta toinen on kultainen.
Suurimmat menestyspaineet niskassaan kantavat viime kauden ykköskotka Janne Ahonen sekä huikean loppukauden hypännyt Matti Hautamäki. Molemmat hyppääjät odottavat myös itseltään paljon.
- Torinon kisat ovat viimeiset olympialaiset, joten siksi haluan onnistua siellä. Mutta ei niitä kisoja kannata tuijottaa liikaa, kyllä ne kisat sieltä tulevat omalla ajallaan, Ahonen pohti.
Hautamäki myöntää viime kauden hyvien hyppyjen ja tulosten pönkittäneet hyvin itseluottamusta, mutta hän ei halua liikaa nojata menneeseen.
- Kauden loppu oli huikeaa aikaa, mutta se on ollutta ja mennyttä, hän tokaisi.
Lämpimät sääolosuhteet ovat haitanneet mäkihyppääjiä ja yhdistetyn urheilijoita Rukallakin eikä hyppääjiä ole päästetty mäkeen harjoittelemaan. Kilpailut pyritään kuitenkin viemään läpi alkuperäisellä aikataululla.
Päävalmentaja Nikunen odottaa suojateiltaan kovia tuloksia heti ensimmäisestä kilpailusta.
- Kolme hyppääjää pitäisi saada kymmenen joukkoon, hän kertoi.