Uutisen päiväys

28.9.2006← Takaisin

Magnar Dalen toipunut hyvin

Suomen maastohiihtomaajoukkueen päävalmentajan Magnar Dalenin toipuminen 18. syyskuuta Ramsaussa sattuneesta tapaturmasta on edennyt hyvin.

Dalen oli torstaiaamuna röntgenkuvissa, jotka kertoivat hänen toipuneen niin, että lääkärien mukaan kotiin lentäminen lauantaina on mahdollista.
Dalen putosi läheisestä majatalosta pimeässä hotelliinsa palatessaan kaiteettomalta luiskalta pari metriä maahan ja häneltä murtui oikealta puolelta kaksi kylkiluuta sekä solisluu oikeasta olkapäästä. Ongelmallisinta toipumisessa oli, että oikeaan keuhkoon tuli tapaturmassa reikä.
"Olen iloinen, että keuhkoni on nyt tarpeeksi vahva ja että olen toipunut hyvin. Kipu olkapäässä ja kyljissä on enää vähäistä. Seuraavat viikot ja kuukaudet minun täytyy tosin tehdä erityistä "harjoittelua", lähinnä kävellä", Dalen kertoo toipumisestaan.
Dalen on ollut Itävallassa hyvässä hoidossa.
"Olen erittäin tyytyväinen siihen, kuinka vakuutusyhtiö Pohjola on hoitanut asiaani. Palvelu on ollut ystävällistä ja koko ajan on tullut tietoa. Kun on yksin vieraassa maassa, sitä todella arvostaa. Olen todella tuntenut, että minusta välitetään", Dalen kehuu.
Kotiuduttuaan Östersundiin Dalen käy lääkärintarkastuksessa ennen kuin matkustaa normaalisti maajoukkueen seuraavalle leirille Ramsauhun 7. lokakuuta alkaen.
"Palaan normaaliin työhöni. Ehkä en voi kantaa kovin paljoa tavaroita, mutta urheilijoillehan on vain hyvää harjoitusta, kun auttavat minua", Dalen vitsailee.