Uutisen päiväys

25.7.2005← Takaisin

Mäen ja yhdistetyn lajiperhe kerääntyy Vuokatin karnevaaleille

Mäen ja yhdistetyn lajiperhettä kokoontuu jälleen sankoin joukoin Vuokattiin, kun perinteiset mäkikarnevaalit pyörähtävät käyntiin keskiviikkona. Lauantaihin asti kestävään tapahtumaan on ilmoittautunut 155 osallistujaa, minkä lisäksi lukua kasvattavat valmentajat ja maajoukkueurheilijat.

- Suomalaisten osallistujien lisäksi mukana on saksalaisia, norjalaisia ja virolaisia, karnevaalin johtaja Ilkka Jylhänkangas kertoo tapahtuman kansainvälisistä vieraista.
Maajoukkueurheilijoista Janne Ahonen ei osallistu keskiviikon kisaan eikä karnevaaleille lainkaan, koska kilpailee viikonloppuna kiihdytysajon EM-kisoissa Ruotsin Mantorp Parkissa. Kovan tason mäkimiehistä karnevaalilla paikalla ovat kuitenkin muun muassa Matti Hautamäki ja Risto Jussilainen sekä yhdistetyn maajoukkue kokonaisuudessaan.
Karnevaali avataan Finlandia Tourin mäen ja yhdistetyn kilpailuilla keskiviikkona. Mäessä kello 12 alkava kilpailu on samalla Finlandia Tourin kolmen kesäkilpailun sarjan finaali. Yhdistetyssä kilpailumuotona on sprintti, jonka mäkiosuus käydään 11.15 alkaen.

Yleisöystävällisempi yhdistetyn kilpailu

Yhdistetyn 4,7 kilometrin hiihto-osuus on tänä vuonna päiväsaikaan ja rullasuksilla, mikä tekee siitä yleisöystävällisempää.
- Lähtö on urheiluopistolta, josta hiihdetään Vaaralle. Maali on vaaran päällä, Jylhänkangas kertoo.
Mäkikarnevaalin ohjelmaa hallitsee hyppääminen ja siihen liittyvät oheisharjoitteet, joten HS15-, HS35-, HS50- ja HS100-mäet ovat ahkerassa käytössä. Junnujen kilpailut ovat perjantaina iltapäivällä. Kolmessa pienimmässä mäessä kilpailevilla on myös yhdistetyn kilpailu.
- Tänä vuonna kilpailut ovat yhtenä päivänä, ettei joka päivä olisi kisailuja, Jylhänkangas selvittää tiivistynyttä ohjelmaa.
Perjantain kilpailujen palkintojenjaossa on myös oheisohjelmaa, kun Ville Kantee, Antti Kuisma ja Olli Happonen ilahduttavat karnevaalin osallistujia musiikillaan.

Keskiviikon kilpailujen aikataulu:
11.15 Yhdistetyn sprintti, mäkiosuus HS100
12.00 Mäkihypyn Finlandia Tour, 3/3 osakilpailu, HS100
14.00 Yhdistetyn sprintti, rullahiihto 4,7 km (maali Vuokatinvaaran päällä)