Uutisen päiväys

7.11.2006← Takaisin

Lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteita

Suomen A-maajoukkueen hiihtäjien puheissa nousivat sanat ”Sapporo” ja ”Tour de Ski” suosituimmiksi aiheiksi kauden avausinfossa.

Sapporon MM-kilpailut ovat jokaisen maajoukkuehiihtäjän mielessä, kun he starttaavat uuteen kauteen. Osa hakee näistä arvokisoista mitalia, toiset kokemusta ja sitä kautta menestystä, mutta usko omiin kykyihin on kuitenkin kova.
– Ensimmäistä henkilökohtaista mitalia lähden niistä kisoista hakemaan, vakuutti Torinon olympiakisoissa ensimmäisen arvokisamitalinsa, parisprintin pronssia Virpi Kuitusen kanssa metsästänyt Aino-Kaisa Saarinen vakuutti.
Joukkueen konkareihin kuuluva Teemu Kattilakoski, joka kutsuu itseään jo ”vanhaksi jarruksi”, ei sano ääneen mitalitavoitteita, mutta menestystä hänkin Japanista hakee.
Maastohiihtomaajoukkueelle kuuluu hyvää
– Siitä lähdetään, että parasta tulosta lähdetään aina parantamaan, pariin otteeseen kympin sakkiin arvokisoissa sijoittunut Kattilakoski sanoi todeten hakevansa paikkaa kahdeksan parhaan joukosta.
Tour de Ski on maailmancupin ohjelmassa ensi kaudella ensimmäistä kertaa ja sen tittelin saaminen kiinnostaa myös monia maajoukkuehiihtäjiä. Kymmenen päivän aikana hiihdettävät kisat ovat kaikkea väliltä sprintti – 30 km ja se miellyttää moniosaajia.
– Minulla on sellainen käsitys, että olen monipuolinen hiihtäjä. Sen takia Tour de Ski on yksi tavoitteistani, Virpi Kuitunen kertoi.
Ville Nousiainen totesi myös tähyävänsä tälle turneelle, juuri sen erilaisten, monipuolisten matkojen takia.
– Ja kyllähän minua rahakin kiinnostaa, hän naurahti.
Ei niin lyhytnäköisiä tavoitteita löytyi taasen Keijo Kurttilalta, joka tähtää tietenkin sprinttimaajoukkueen mukana menestykseen niin arvokisoissa kuin maailmancupissakin, mutta myös hamassa tulevaisuudessa.
– Tavoitteeni takia lopettamiseni ei ole ainakaan lähiaikoina edessä. Kun kotona on varttumassa tietynlainen viestijoukkue, niin 13 vuoden päästä olisi tarkoitus hiihtää perheen voimin SM-viestiä, neljän pojan isä tuumi.