Uutisen päiväys

21.12.2006← Takaisin

Lyhentyneen Tour de Skin pistepotti pysyi samana, palkintopotti pieneni

Maastohiihdon maailmancupiin kuuluvan Tour de Skin voittajat nappaavat yhä 400 cup-pistettä, vaikka Nove Meston peruuntumisen myötä kilpailujen määrä putosi kahdeksasta kuuteen. Miljoonan Sveitsin frangin palkintopotti kutistui kuitenkin 25 prosentilla.

Nyt kiertueella jaossa on yhteensä siis 750 000 Sveitsin frangia eli noin 468 000 euroa. Kokonaiskilpailun voittajalle jaettava rahasumma puolestaan pieneni 150 000 Sveitsin frangista 112 500 Sveitsin frangiin, eli nyt Tour de Skin voittaja sekä miesten että naisten kilpailussa noin 70 200 euroa. Osuuksien kolmelle parhaalle jaettavat palkintorahat pysyivät samana, eli kunkin etapin voittaja tienaa yhä 5000 Sveitsin frangia (noin 3120 euroa).

Ensimmäinen Tour de Ski alkaa 31. joulukuuta Saksan Münchenistä.

Katso uutinen Nove Meston kilpailujen peruuntumisesta:
Tour de Ski alkaa Münchenistä