Uutisen päiväys

16.5.2016← Takaisin

Lumilajit liikuttavat laadukkaasti jatkossakin – hankkeelle jatkorahoitus sekä FIS-tunnustus

Suomen Hiihtoliiton ja Suomen Ampumahiihtoliiton yhteinen hanke Lumilajit Liikuttavat on saanut jatkorahoituksen Opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuraavalle kaudelle. Laadukas työ on huomioitu myös Kansainvälisessä Hiihtoliitossa (FIS): projekti on valittu kahdeksan parhaan lumilajiprojektin joukkoon.

SHL ja SAhL käynnistivät vuosi sitten Lumilajit Liikuttavat -hankkeen, jonka tavoitteena on liikuttaa lapsia ja perheitä monipuolisesti lumella sekä kehittää eri lajien seurojen välistä yhteistyötä. Hanke antaa myös työkaluja koulujen liikunnanopetukseen laajasti.
 
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt hankkeelle jatkorahoituksen kaudelle 2016-2017. Tavoitteena on jatkaa hanketta vielä tämänkin jälkeen.
 
Hiihtoliiton seuratoiminnan kehittäjän ja projektin vastuullisen vetäjän Henna Siveniuksen mukaan alkuperäinen ajatus kolmivuotisesta hankkeesta on yhä voimassa.
 
”Ensimmäinen vuosi toi onnistumisia ja loi oivan alustan seuraavien vuosien työlle kehittää laadukasta lumilajitoimintaa kouluihin ja seuroihin. Saimme ensimmäisen vuoden tavoitteita hyvin toteutettua ja näistä yhtenä isona asiana on esimerkiksi yli 30 taitovideota opettajille sekä valmiita tuntisuunnitelmia uuden opetussuunnitelman mukaisesti toteutettuna", Sivenius avaa, ja jatkaa:

"Tavoitimme ensimmäisellä kaudella suuren määrän lapsia ja opettajia, joka luo luottamusta sille, että lumilajien toiminta kiinnostaa vauvasta vaariin. Yhteistyön avulla voimme vakiinnuttaa lumilajien paikkaa lapsiperheiden vapaa-ajanviettotapana sekä opettajat pystyvät helpoilla tavoilla pitämään lumilajit mukana liikuntatuntien toiminnassa."
 
OKM:n jatkorahoituksen lisäksi FISin tunnustus SnowKidz Award -kilpailussa toimii positiivisena signaalina lumilajiliikunnalle ja sen jatkumisen eteen tehtävälle työlle Hiihtoliitossa. FIS valitsi Lumilajit Liikuttavat -hankkeen kahdeksan parhaan lasten lumiliikuntaprojektin joukkoon. Kolme parasta projektia julkistetaan FISin kongressissa kesäkuussa Meksikossa.
 
Lumilajit Liikuttavat -projekti on liikuttanut 6000 lasta, 400 perhettä sekä sparrannut 300 opettajaa Helsingistä Kolarin Ylläkselle menneen talvikauden aikana Lasten Lumipäivät -kiertueella. Koulujen liikunnan opetussuunnitelmaan on työstetty valmiita tuntimalleja lumilajeista, joita tuetaan videomateriaalein erilaisista harjoitteista suksilla. 

"Hanke toimii tulevallakin kaudella hankepaikkakunnilla, joita tullaan hakemaan lisää. Lumilajit Liikuttavat -hankkeen tavoitteena on kokeilla uusia toimintamalleja ja luoda niistä tulevaisuuden tapoja toimia. FIS:n antama tunnustus merkitsee sitä, että toimintamme on kansainvälisessälin mittakaavassa erittäin arvokasta ja arvostettua", Sivenius huomauttaa.
 
Lumilajit Liikuttavat -projektin kokonaisbudjetti on 128 000 euroa. Rahoitus tulee liittojen ohella Opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä kumppaneilta, joita ovat  Lidl Suomi Ky ja Lapland Hotels.

Hankkeen video tämän linkin takana

Lisätietoja:
Henna Sivenius, seuratoiminnan kehittäjä
puh. +358 400 997 418