Uutisen päiväys

12.9.2006← Takaisin

Liikuntabudjetti ylittää ensimmäistä kertaa 100 miljoonaa euroa

    Hallituksen talousarvioesityksessä ehdotetaan veikkausvoittovaroja liikuntaan ensimmäistä kertaa yli 100 miljoonaa euroa (100,2 milj.). Kasvu on 5,2 miljoonaa euroa.

    Hallitus antoi 12. syyskuuta eduskunnalle valtion talousarvioesityksen vuodelle 2007.

    Liikuntabudjetin kasvun vertailussa vuodesta 2006 vuoteen 2007 ei ole otettu huomioon vuoden 2006 lisäbudjetin 2,7 miljoonaa euroa, koska lisäbudjetti oli kertaluonteinen rahoituserä.

    Suurin kasvu, 1,6 miljoonaa, kohdistuu liikuntapaikkarakentamiseen. Pääosin kuntien liikuntapaikkainvestointeihin opetusministeriö voi näin osoittaa 17,1 miljoonaa euroa.  

    Seuraavaksi eniten kasvavat liikunnan kansalaistoiminnan määrärahat, joista suurin ryhmä on lajiliitot. Yhteensä 32,8 miljoonaa euroa esitetään käytettäväksi lajiliittojen, SLU-alueiden, Suomen Liikunnan ja Urheilun, Suomen Olympiakomitean sekä muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen toimintaan. Lisäksi määrärahoja voidaan osoittaa mm. kehittämistyöhön sekä valmentaja- ja ohjaajakoulutukseen. Valtion tuki veikkausvoittovaroista kattaa noin neljänneksen lajiliittojen vuosittaisesta varainhankintatarpeesta.

    Lasten ja nuorten liikuntaohjelman, terveysliikunnan ja huippu-urheilun hankkeiden määrärahat pysyvät ennallaan, yhteensä noin 7 miljoonaa euroa. Kullekin alueelle on omat kehittämisohjelmansa, jotka on tehty yhteistyössä opetusministeriön kanssa. Esimerkiksi huippu-urheilun kehittämistä varten on ns. Kivistön työryhmässä esitetty konkreettisia toimenpiteitä rahoitussuunnitelmineen. Näihin ei ole esitetty lisärahoitusta.

    Opetusministeriön käytettäväksi eli ilman julkista käyttötarkoitusta ehdotetaan määrärahan kasvattamista miljoonalla eurolla 2,3 miljoonaan euroon.

    Liikunnan tukeminen valtion kautta riippuu täysin veikkausvoittovaroista. Suomessa verovaroja käytetään liikuntaan ainoastaan reilun miljoonan euron verran liikunnan koulutuskeskuksille.

    Valtion liikuntabudjetin kansalaistoiminnan määrärahoja ei ole tarkoitettu paikallisen seuratoiminnan tukemiseen. SLU on jatkuvasti kiinnittänyt huomiota tähän epäkohtaan. ”Liikunnan määrärahat ovat kasvaneet ennätysvauhtia veikkausvoittovarojen jakosuhdelain säätämisen jälkeen. SLU on ilmaissut huolensa siitä, mihin kasvua suunnataan ja esittänyt, että seuroille tulee luoda uusia tukijärjestelmiä. SLU on pettynyt siihen, että vuonna 2006 aloitetun suoran seuratuen vahvistamista ei jatkettu. Seuratoiminta on yli miljoonan suomalaisen liikunnan harrastamisen ja yhteisöllisyyden kivijalka. Sen pitäisi näkyä vahvemmin valtion liikuntabudjetissa”, SLU:n toiminnanjohtaja Jukka Pekkala sanoo.

    ”SLU ja muut liikuntajärjestöt tarjoavat opetusministeriölle yhteistyötä painopisteiden valinnassa vaikuttavuuden parantamiseksi”, Pekkala sanoo.

    Hallituksen ehdotus liikuntabudjetiksi

    Määrärahan arvioitu käyttö €

    Kuntien liikuntatoimi                        16 872 000
    Liikuntapaikkarakentaminen            17 100 000
    Liikunnan koulutuskeskukset           15 689 000
    Liikunnan kansalaistoiminta             32 842 000
    Lasten ja nuorten liikunnan
    kehittäminen                                      3 050 000
    Terveyttä edistävän liikunnan
    kehittäminen                                      1 880 000
    Huippu-urheilun kehittäminen            1 790 000
    Liikunnan koulutus, tutkimus ja
    tiedonvälitys                                       7 475 000
    Kansainvälinen yhteistyö                       480 000
    Läänien liikuntatoimi                              350 000
    Valtion liikuntaneuvosto                         350 000
    Opetusministeriön käytettäväksi        2 330 000 

    Yhteensä                                      100 208 000

     Lisätietoja:

    Hallituksen talousarvioesitys eduskunnalle: http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2007/frame_2007.html

    Budjetin käsittely jatkuu valiokunnissa. Eduskunta hyväksyy talousarvion joulukuussa.

    Suomalaisten liikuntajärjestöjen viestit tulevaan hallitusohjelmaan ja eduskuntavaalikierrokselle
    : www.slu.fi/eduskuntavaalit2007

    Toiminnanjohtaja Jukka Pekkala, SLU, puh. 040 562 1989, jukka.pekkala@slu.fi