Uutisen päiväys

25.2.2005← Takaisin

Kuningas otti paikkansa – Ahoselle kultaa

Janne Ahonen teki sen. Kaikkien vaikeuksien jälkeen hän voitti suurmäen maailmanmestaruuden upeilla hypyillä ja oli kiistatta kilpailun paras hyppääjä. Hopeasijalle nousi Norjan Roar Ljökelsöy ja pronssille Tshekin Jakub Janda.

Oberstdorfin HS 137 metrin mäessä käytiin huikea mäkikilpailu, jonka valtias oli Suomen Janne Ahonen. Hän hyppäsi molempien kierrosten parhaan hypyn, ensimmäisellä pituudeksi mitattiin 141,5 metriä ja toisella vielä metri enemmän.
Viimeisenä hyppääjänä toista hyppyvuoroaan odotellessaan Janne myönsi, että häntä pelotti pystyisikö hän hyppäämään riittävän pitkälle. Hän oli hyvin selvillä siitä, että toiset edellä olivat yltaneet todella pitkalle, eikä normaali hyvä suoritus riittäisi. Onnistumisen hän tajusi heti ponnistuksen jälkeen.
- Kun olin lentänyt parikymmentä metriä, tuntui jo siltä että haluaisi tuulettaa, niin hyvin se hyppy lähti.
Hyppynsä jälkeen Ahonen joutui hurjaan median pyöritykseen. Mäkimontusta suoraan palkintojenjakoon, jota hän ei edes halunnut tarkemmin ajatella.
- En halua edes ajatella, miten alan itkeä, kun Maamme-laulu  soi. Mitaliseremonioiden jälkeen edessä on vielä kansainväliseen lehdistötilaisuus ja doping. Se merkitsee, että mies on takaisin hotellilla vasta lähempänä puolta yötä.
- Tuskin siinä enää pystytään kovasti juhlimaan, arvioi lajijohtaja Janne Marvaila, joka mäkimontussa oli ikionnellinen mies.
Liikutustaan oli vaikea peitellä myös päävalmentaja Tommi Nikusen.
- Olen niin onnellinen Jannen puolesta. Täytyy myöntää, että tässä alkoi jo usko mennä, saadaanko Janne kuntoon. Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuitenkin olleet upeita. Viimeistä edellisissä harjoituksissa Janne teki hypyt, joilla voimme todeta hänen pystyvän voittamaan. Perjantain karsinnassa ei mennyt yhtä hyvin, mutta kyllä me silti olimme luottavaisia. Janne ihan pyysi anteeksi, että oli tehnyt karsinnassa niin huonon ponnistuksen.
Päävalmentaja Nikunen kiitti myös muiden suomalaisten hyppyjä.
- Meillä on kolme hyppääjää, jotka kaikki voivat nousta palkintopallille. Matin ja Riston hypyt olivat hyviä, tässä kilpailussa vain vaadittiin loistavia hyppyjä voittoon.
Matti Hautamäki oli kilpailun kuudes hypättyään 136,5 ja 136 metriä ja Risto Jussilainen kahdeksas 136,5:n ja 137 metrin hypyillä. Miesten eroa oli 3,3 pistettä. Miesten väliin kiilasi Itävallan Wolfgang Loitzl. 

Tulokset: www.fis-ski.com

Lue Suomen joukkueen kuulumisia myös täältä.