Uutisen päiväys

11.1.2004← Takaisin

Kumparelaskijoiden amerikankiertue käyntiin pronssin merkeissä

Kauden neljännessä kumparelaskun maailmancupissa Kanadan, Mount Tremblantissa parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Tapio Luusua kolmannella sijalla.

Kylmässä ja jäisessä rinteessä lasketussa kisassa parasta suomalaisosaamista esitti Pelkosenniemen oma poika, Tapio Luusua. Luusua palasi mitalikantaan vuoden tauon jälkeen. Samaisessa kisassa viime kaudella Luusua otti myös kolmanne sijan. Alkukilpailun neljäs sija siis parani yhdellä, mutta vielä on lupa odottaa parempaa. Pieni virhe alahypyssä, misty 7 vei voiton Tapiolta.

Kauttaaltaan finaali oli virheiden värittämä ja sen sai kokea myös alkukilpailun voittanut Janne Lahtela. Lahtelan ensimmäinen hyppy jä hieman vajaaksi ja ajautui liiaksi eteen, joka johti ajautumisen laskulinjalta sivuun. Lahtela sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi.

Muut suomalaislaskijat karsiutuivat finaalista. Lauri Lassila löytyy sijalta 16, Jussi-Pekka Kinnunen 28 ja Sami Mustonen 38, joka kaatui oman laskunsa.

Kokonaiskilpailussa Lahtelan ote keltaisesta johtajanliivistä pitää yhä. Luusua paransi myös tämänpäiväisen kilpailun ansiosta sijoitustaan ollen nyt 7. Ronkainen on sijalla 8 (ei osallistu USA:n ja Kanadan kilpailuihin), Mustonen 15, Lassila 16 ja Kinnunen 28.

Seuraavaksi kisataan USA:ssa, Lake Placid 17.01., joka tulee olemaan samaan tapaan vaikea ja haastava jo sääolojenkin vuoksi.

Pekka Lehtikallio