Uutisen päiväys

18.3.2005← Takaisin

Kanadalaiset ja kiinalaiset juhlivat freestylen MM-kisojen hypyissä

Rukan freestylen MM-kisojen hyppyjen iltakisan katsojat saivat makeaa mahan täydeltä, kun hyppääjät hemmottelivat heitä kunnon volteilla ja kierteillä. Illan kuningas oli Kanadan Steve Omischl, joka voitti maanmiehensä Jeff Beanin yli viidellä pisteellä. Naisten kisassa MM-kullasta käytiin kireämpi taistelu. Sen voitti Kiinan Nina Li Sveitsin Evelyne Leun tullessa toiseksi.

Kanadan Steve Omischl paransi edellisten MM-kilpailujen tulostaan parilla pykälällä, sillä USA:n Deer Valleyssä voiton vei Dimitri Arkhipov Omischln korjatessa pronssimitalin taskuunsa. Nyt Rukalla Arkhipov oli vasta 16:s ja Omischl pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta.
Kanadalainen oli ottanut jo ensimmäisellä hypyllään kunnon kaulan muihin hyppääjiin, ja hän tiesi tilanteen tarkkaan ennen viimeistä hyppyään.
- Tiesin voittavani kultaa, jos vain saan toisen hyppyni kunnolla alas, Omischl kertoi lehdistötilaisuudessa.
- Nyt tuntuu siltä, että olen kadottanut sanat johonkin. En oikein osaa kuvailla, miltä tämä tuntuu. Viime kausi oli hieno, mutta ne olivat kuitenkin vain maailmancupin voittoja. Tämä on MM-kultaa!
Kanadalaisten päivää täydensi Jeff Beanin hopeasija, ja Beanin mielestä tämä olikin loistava tapa päättää kausi.
- Finaaleissa kaikki oli hieman eri tavalla kuin karsinnassa. Tuuli esti vaikeiden hyppyjen tekemisen, vaikka olenkin harjoitellut niitä, Bean totesi.
Pronssia napannut Valko-Venäjän Aleksei Grishin oli erittäin tyytyväinen kolmanteen sijaansakin. Kokenut hyppääjä voitti neljä vuotta sitten Kanadan Whistlerissä ja Deer Valleyssä hän oli toinen.
- Nyt minulla on koko värisuora. Hieno kokoelma, hän virnisti.

Naisissa tiukka taisto 

Naisten kisan ykkönen Kiinan Nina Li on hallinnut tällä kaudella maailmancupin osakilpailuja mielin määrin ja voitti kokonaiscupin lähes 400 pisteen erolla seuraavaksi tulleeseen Australian Lydia Ierodiaconouhun.
- Menestys maailmancupissa antoi minulle itseluottamusta ja tavoitteenani olikin näistä kisoista voitto ja kultamitali, Li totesi kisan jälkeen.
Mestaruus ei kuitenkaan tullut kiinalaiselle helpolla, sillä Sveitsin Evelyne Leu haastoi hänet tosissaan. Leu ei kuitenkaan onnistunut ensimmäisessä hypyssään yhtä hyvin kuin Li, ja vaikka hän sai toisesta hypystään paremmat pisteet, ei se riittänyt voittoon. Toisin kuin muut kilpailijat, Leu hyppäsi vaikeamman hyppynsä ensimmäisenä.
- Maailmancupissa on yleensä vain karsinta ja sitten yksi finaalikierros ja hyppään niissä kilpailuissa aina tässä järjestyksessä. Olen tottunut tähän, joten siksi en muuttanut hyppyjäni, hän kertoi.
Naisten kilpailussa kiinalaiset hallitsivat kilpailua, sillä pronssille nousi Xinxin Guo. Hänen eronsa kulta- ja hopeamitaliin oli kuitenkin niin suuri, ettei hän missään vaiheessa hätyytellyt näitä sijoja.
- Harjoitukseni menivät erittäin hyvin, mutta itse kilpailussa minulla oli kuitenkin ongelmia, Guo arvioi.
Kiinan naishyppääjiä valmentaa tällä hetkellä kanadalainen Dustin Wilson, joka on tuonut joukkueeseen uusia tuulahduksia.
- Juuri siksi halusimme uuden valmentajan. Jotta hän toisi uusia ajatuksia meille, Li sanoi.