Uutisen päiväys

17.3.2005← Takaisin

”Kaikilla suomalaisilla mahdollisuus Ski Cross –finaaliin”

Suomen Ski Cross –joukkue odottaa innoissaan perjantain finaalia, vaikka saikin pientä jobin postia kisapäivän aattona. Suurimpana mitalisuosikkina pidetty Jenni Kilpinen laski harjoituksissa radalta ulos ja loukkaantui – mutta onneksi vain varsin lievästi.

Suomen Ski Cross –joukkue marssi torstai-iltapäivällä toimittajien eteen Rukalla, mutta yksi oli kuitenkin joukosta poissa. Jenni Kilpinen oli heittänyt voltit päivän harjoituksissa ja hajottanut suksensa ja lasinsa.
- Jenni kolautti vähän päätään ja sai mustelmia, mutta muuten hänen pitäisi olla kondiksessa, joukkueen valmentaja Toni Ollikka totesi.
- Lääkäri on antanut hänelle luvan laskea, mutta tietenkin päätös on Jennin itsensä.
Vaikka pahin kauhuskenaario toteutuisi ja Kilpinen ei perjantaina pystyisikään osallistumaan kisaan, on Suomella heittää kehiin kuitenkin kovia nimiä. Anu Pesonen voitti karsinnan ja Pia Käyhkö oli kymmenes.
- En pistä kaikkea sen piikkiin, että kyseessä on kotirinteeni. Minulla oli myös liukkaat sukset, Pesonen virnisti.
- Kisassa tavoitteenani on päästä laskuissa heti kärkeen, sillä sen pystyy laskemaan oman laskun.
Pia Käyhköllä suunnitelmat ovat samat, eikä hänen menoaan hidasta sekään, että hän pääsi vasta viime viikolla ensimmäistä kertaa rinteeseen marraskuun loukkaantumisen jälkeen.
- Vaikka Anun kanssa laskisimmekin samassa erässä, ei siitä olisi mitään hyötyä. Kun portista ammutaan liikenteeseen, olemme täysin yksilöitä. Siinä ei näe eikä kuule muita, Käyhkö kertoi.

Tavoitteena olla ykkösenä 

Miehissäkin kaksi laskijaa onnistui paremmin kuin aikaisemmin kauden aikana, Tommi Viirret oli 10:s ja Juha Haukkala 11:s. Kolmas finaaliin selvinnyt on Juhani Vainio, joka oli karsinnan 27:nneksi nopein.
- Jatkossa laji on aivan toinen kuin karsinnoissa. Kolme muuta laskijaa vaikuttaa omiin laskuihin koko ajan. Joku on jatkuvasti kannoilla ja heitä pitää koko ajan pystyä blokkaamaan, Viirret luonnehti karsintojen ja finaalien eroa.
Porukan isokokoisin laskija, Juha Haukkala lupasi käyttää leveitä hartioitaan hyödyksi jatkoerissä.
- Kyllä tässä kovassa kunnossa ollaan. Olen suorastaan liekeissä perjantaina, Haukkala naurahti.
Juhani Vainio, joka laskee samassa erässä Haukkalan kanssa, totesi käyttävänsä tarvittaessa joukkuekaverinsa luoman peesin hyväkseen.
- Tosin tavoitteenani on olla itse ensimmäisellä hyppyrillä ykkösenä. Ja myös maalissa, Vainio vakuutti.
Ski Cross –joukkueen valmentaja Toni Ollikka myönsi startilla olevan erittäin tärkeä rooli finaalissa.
- Olemme kuitenkin pystyneet harjoittelemaan tällä kaudella täällä hyvin paljon ja starttiportti on tullut tutuksi. Uskonkin, että jokaisella tämän joukkueen laskijalla on mahdollisuus päästä aivan viimeiseen finaaliin asti.