Uutisen päiväys

24.3.2004← Takaisin

Jussi-Pekka Kinnunen kruunasi kautensa kolmannella sijalla

Sallassa lasketuista kumpareiden Eurooppa-cupin finaaleista muodostui varsin tiukka kilpailu. Voiton nappasi lopulta 0,2 pisteen erolla Ranskan Romain Albanel ennen Ruotsin Jesper Björnlundia. Kolmanneksi sijoittunut Jussi-Pekka Kinnunen jäi voittajasta vain 0,7 pistettä. Voitollaan Albanel varmisti myös kumpareiden kokonaiscupin voiton itselleen.

Sallan kumparekisa oli varsin kovatasoinen, sillä tällä kertaa myös Ranskan joukkue osallistui kilpailuun. Viikonloppuna Rukan osakilpailun aikaan ranskalaiset kilpailivat oman maansa mestaruuksista.
- Laskin ihan hyvän laskun, mutta se oli kovin hidas, voittaja Albanel pohti palkintojen jaon jälkeen.
Hän oli viikonlopun mestaruuskisoissa parikumpareissa neljäs, mutta loukkasi tuolloin polveaan.
- Laskun keskiosassa tunsin polvessani kipua, mutta muuten siitä ei ollut haittaa. Torstaisen parikumparekisan osallistumisesta en kuitenkaan uskalla sanoa vielä mitään.
Karsintojen jälkeen kärjessä ollut Jussi-Pekka Kinnunen oli finaalin jälkeen tyytyväinen, vaikka putosikin pari sijaa.
- Alkukisassa en tehnyt virheitä ja samanlaista suoritusta lähdin hakemaan finaaliinkin, mutta pientä kämmiä tuli. Kisa oli kuitenkin kovatasoinen, joten palkintopallisijoitukseen voin olla todella tyytyväinen. Se oikeastaan kruunasi tämän kauden, maailmancupiakin kymmenen osakilpailun verran kiertänyt rovaniemeläinen totesi.
Finaaliin selviytyi Kinnusen lisäksi toinenkin suomalainen, vasta 16-vuotias Harri Kyllönen. Kemijärveläinen onnistui hypyissään hyvin ja sijoittui lopulta 12:nneksi.
- Muuten lasku meni hyvin, mutta en saanut ylähypyn jälkeen laskuani heti kunnolla kiinni, hän manasi maalissa.
Suomen joukkueen valmentaja Ilkka Wright oli varsin tyytyväinen kahden suomalaisen finalistin laskuihin, mutta myönsi odottaneensa parempaa tulosta.
- Voittoon olisi ollut hyvä mahdollisuus, mutta näin kovatasoisessa kisassa sen saavuttaminen on vaikeaa. Meillä oli tähän kisaan iso joukkue, joten 11 laskijan joukosta olisi kyllä pitänyt olla vähintään 4 laskijaa finaalin 16 joukossa, hän laskeskeli.
- Pientä epäonneakin oli, sillä esimerkiksi Lauri Kolomainen oli 17:s ja Rukan kisan paras suomalainen Jani Kokkonen oli kuumeessa, eikä pystynyt laskemaan.
Torstain parikumpareista Wright odottaakin kovia tuloksia.
- Kinnusella on viime vuodesta voitto puolustettavana, hän muistutti.
Naisten kilpailun kolme parasta laskijaa olivat omaa luokkaansa. Voiton vei lopulta Venäjän Olga Lazarenko ennen Kazakstanin Julia Rodionovaa ja Venäjän Jekaterina Radiginaa.
- Rata ei ollut liian vaikea, vaikka kumpareet olivatkin melko isoja. Pidin siitä paljon, Lazarenko vakuutti.
Naisten kuuden laskijan finaaliin oli selviytynyt peräti viisi venäläistä, joten kanssakilpailijat olivat voittajalle varsin tuttuja. Hän ei kuitenkaan uskonut tästä olleen hänelle hyötyä.
- Finaalissa laskevat aina sen hetken parhaat laskijat. Minä voitin heidät tänään, joten voin olla hyvin tyytyväinen, hän hymyili.