Uutisen päiväys

5.3.2006← Takaisin

Janne Happonen uransa ensimmäiseen mc-voittoon Salpausselän suurmäessä

Nuori kuopiolainen Janne Happonen tuuletti iloisesti Lahden HS130 mäen kilpailun jälkeen. Uran ensimmäinen maailmancupin voitto oli varmistunut. Toiseksi hyppäsi Tshekin Jakub Janda ja kolmanneksi Saksan Michael Uhrman.

Janne Happonen on tällä kaudella vakiinnuttanut paikkansa Suomen mäkihypyn ykkösmiehistössä ja varsinkin vuodenvaihteen jälkeen hyppy on kulkenut hyvin.
- Tästä olen haaveillut pikkupojasta lähtien. Ennen kilpailua en todellakaan kuvitellut pääseväni palkintopallille, kymppisakkiin pääsystä olisin ollut tyytyväinen, nuori mies myhäili voittajahaastattelussa.
Ensimmäisellä  kierroksella Happonen hyppäsi 124 metriä ja sai 129,9 pistettä. Suoritus vei hänet viidennelle sijalle ja sai miehen miettimään, että tavoitteeseen ollaan pääsemässä.
- Kieltämättä tornissa vähän jännitti ennen toista hyppyä, kun kotiyleisö kannusti villisti. Se oli kuitenkin sellaista myönteistä jännitystä, Happonen tuumi ja tulos olikin sen mukainen: 129 metriä ja kaikilta tuomareilta 19 pistettä, yhteensä 270,3 pistettä. Sitten alkoi odottaminen.
- Siinä seisoin odottamassa ja olin aivan varma, että joku vielä hyppää edelleni. Kun Janda sitten viimeisenä tuli tornista alas ja selvisi, ettei hänenkään hyppynsä riittänyt, oli ensin ihan tyhjä olo. Ei sitä käsittänyt. Kyllä voitto on kova juttu ja yllätys itsellenikin, Happonen iloitsi.
Janne Happosen paras sijoitus maailmancupissa on tähän mennessä kuudes sija Zakopanesta. Nyt tuli ensimmäinen palkintokorokepaikka ja heti korkeimmalla pallilla.
Janne Happonen on aina viihtynyt Lahden mäestä ja pitää sitä itselleen aivan yhtä sopivina kuin Puijon mäkeä, johon mäkikaravaani seuraavaksi suuntaa.
- Se on kotimäki ja siellä olen vuosikausia hypännyt ja tehnyt sieltä hyviä hyppyjä. Kymppisakkiin pääsy on sielläkin tiistaina tavoitteeni, ei tässä vielä lähdetä mitään ihmeellisyyksiä odottamaan vaikka lähtökohdat ovatkin hyvät.
Lahdesta Janne Happonen lähtee eteenpäin kantaen Nordic Tournamentin johtajan sinistä liiviä.
- Innolla näitä kisoja tässä tahkoan, voittaja myhäili. Tournamentin kilpailut jatkuvat tiistaina Kuopiossa. Sieltä siirrytään Lillehammeriin ja lopulta Osloon, Norjaan.

Samalla kun Lahden mäkimontussa juhlittiin Janne Happosta, moni oli sydän syrjällään suosikki Janne Ahosen puolesta. Oli jouduttu jännittämään sitä, pääseekö ”betonin valtias” kilpailussa toiselle kierrokselle. Pääsi, nippa nappa. Hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 30:s hypättyään 111 metriä, ”betoni” rankaisi myös omaansa. Vain kerran aikaisemmin maailmancup-urallaan Ahonen on joutunut lähtemään toiselle kierrokselle ensimmäisenä hyppääjän. Sen lahtelainen tekikin tyylikkäästi, hyppäsi selvästi lähemmäksi omaa tasoaan: 126 metriä, mikä nosti miestä kilpailun lopputuloksissa 10 sijaa, 20:s. Maailmancupin kärkisijan kurominen kuitenkin jäi vielä tulevien kilpailujen varaan, kun Tshekin Jakub Janda oli olympiakisojen jälkeen saanut hyppynsä jälleen kulkemaan. Hän sijoittui Lahden suurmäessä toiseksi johdettuaan kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Suomalaisista Matti Hautamäki oli ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena, mutta toinen ei onnistunut yhtä oivallisesti ja sijaksi tuli 10:s. Tami Kiuru oli 15:s, Risto Jussilainen 22:s. Harri Ollin kohtalona oli olla ensimmäinen maailmancupin pisteiden ulkopuolelle jäänyt. Joonas Ikonen oli 35:s.

Tulokset ja cuptilanteet: www.fis-ski.com
Lisää Salpausselän kisoista: www.lahtiskigames.com