Uutisen päiväys

12.1.2008← Takaisin

Janne Ahonen Val di Fiemmen kilpailussa viides

Mäkihypyn maailmancup jatkui Val di Fiemmen HS 134-mäessä. Italian vuoristomaisemissa sää oli koko lauantaipäivän sateinen ja jatkui iltakilpailuna hypätyssä mäkikilpailussa. Janne Ahonen oli tiukoilla piste- ja metrieroilla ratkotussa kilpailussa viides.

Sadesää teki vauhtimäestä todella haastavan hyppääjille, joista Norjan Björn Einar Romören oli kovaonnisin. Romören kaatui ensimmäisen kierroksen hyppynsä ennen kaatumisrajaa, ja käynnisti dramaattisennäköisesti toisen kierroksen, kun hänen suksensa irtosi heti ilmalentoon lähtiessä. Hyppyrin pöydän luisto kärsi merkittävästi sateesta. Romören käveli kuitenkin onneksi omin jaloin mäkimontusta pois.

Jury kokoontui kaatumisen jälkeen ja Val di Fiemmen lauantain kilpailun palkinnot päätettiin jakaa ensimmäisen kierroksen perusteella. Suomen ykköskotka Janne Ahonen sijoittui kilpailussa viidenneksi hypättyään 129 metriä. Val di Fiemmen kärkisijat ratkaistiin tiukoilla metri- ja tyylipiste-eroilla. Kilpailun voitti Norjan Tom Hilde hypättyään 130,5 metriä.

Päävalmentaja Tommi Nikunen totesi kilpailun olosuhteiden olleen hankalat.

- Todella haastavat olosuhteet. Kilpailu ratkesi tänään pienillä piste-eroilla. Ahonen horjahti alastulossa, mikä vei tänään palkintopallisijan, kertoi Nikunen Val di Fiemmestä sateen ropistessa taustalla.

Sunnuntaina Val di Fiemmeen on ennustettu selkeämpää ja viileämpää säätä.

Tuloskooste
Mäkihypyn maailmancup 2007-2008
12.1.2008 Val di Fiemme ITA HS 134

1. Tom Hilde NOR 133.9
2. Sigurd Pettersen NOR 133.5
3. Wolfgang Loitzl AUT 132.7
4. Thomas Morgestern AUT 131.8
5. Janne Ahonen 129.2
25. Janne Happonen 113.9
28. Sami Niemi 111.6
39. Arttu Lappi 104.7
45. Matti Hautamäki 99.8

Lähetykset MTV3- ja MAX-kanavilla Val di Fiemmestä sunnuntaina 13.1.2008:
MTV3 14:40-15:55, 16:05-16:55
MAX 14:55-17:00