Uutisen päiväys

25.3.2006← Takaisin

Janne Ahonen otti ykköspaikan SM-mäessä Ounasvaaralla

Ounasvaaralla käydyssä normaalimäen SM-kilpailussa Lahden Hiihtoseuran Janne Ahonen otti jälleen paikkansa Suomen mäkijoukkueen ykkösenä. Hän otti voiton selvällä erolla toiseksi hypänneeseen Puijon Hiihtoseuran Janne Happoseen. Pronssin vei PHS:n Matti Hautamäki.

Janne Ahonen oli Ounasvaaran HS100 mäen kilpailussa paras molemmilla kierroksilla hypättyään 96,5 ja 99 metriä, pisteitä kertyi 265. Janne Happosen pistesaalis oli 258,5 ensimmäisen hypyn kannettua 95 metriä ja toisen 97,5 metriä. Matti Hautamäki jäi Happosesta 1,5 pistettä hypättyään 94,5 ja 96,55 metriä.

Rukalle sunnuntain suurmäen SM-kilpailua varten matkalla ollut Janne Ahonen totesi, että ”näihin lähtökohtiin nähden se meni hyvin. Onhan se aina mukavampi pärjätä”.
Kilpailu pystyttiin Rovaniemellä viemään läpi suhteellisen sujuvasti, vaikka aamupäivän auringonpaiste iltapäivän mäkikilpailuun mennessä ehtikin muuttua vähän luntakin tuoneeksi ja tuuliseksi sääksi.
- Ei siinä pahempia ongelmia ollut, Ahonen sanoi ja totesi Rovaniemen HS100 mäen olevan ”sellainen normaali sanan varsinaisessa mielessä”. Sunnuntain suurmäen kilpailulle hän toivoi hyvä olosuhteita.
- Se on kauden viimeinen kisa, maailmancupin kakkonen sanoi.

Tulokset:
1. Janne Ahonen, Lahden Hiihtoseura 265,0
2. Janne Happonen, Puijon Hiihtoseura 258,5
3. Matti Hautamäki, Puijon Hiihtoseura 257,0
4. Jens Salumäe Viro 239,5
5. Harri Olli, Ounasvaaran Hiihtoseura 234,0
6. Kalle Keituri, Puijon Hiihtoseura 230,5
7. Tami Kiuru, Lahden Hiihtoseura 228,0
8. Lauri Hakola, Puijon Hiihtoseura 221,5
9. Arttu Lappi, Puijon Hiihtoseura 215,5
10. Joonas Ikonen, Puijon Hiihtoseura 214,0