Uutisen päiväys

14.12.2007← Takaisin

Janne Ahonen kolmas Villachin toisessa osakilpailussa

    Villachin normaalimäen toisen osakilpailun voiton vei jälleen kylän oma poika Thomas Morgestern. Suomalaisten ykköskotka Janne Ahonen liiteli kilpailun kolmanneksi.

    Thomas Morgesternin voittoputki sai jatkoa Villachissa(AUT) hypätyssä toisessa normaalimäen (HS 98)osakilpailussa. Morgesternin voittopisteet kilpailussa olivat 249,5 pistettä. Suomalaisten ykköskotka Janne Ahonen jatkoi hienossa tuloskunnossa ja sijoittui kilpailun kolmanneksi. Jannen pisteet kisassa olivat 238,5 pistettä.

    Sääolosuhteet olivat kilpailujen haasteena perjantai-illan kilpailussa. Kilpailun karsinta jouduttiin perumaan vaikean sään vuoksi, ja kaikki kilpailuun ilmoitetut hyppääjät osallistuivat suoraan kilpailuun. Suomen joukkueen toinen valmentaja Janne Väätäinen totesi kilpailun jälkeen, että tuuliolosuhteet vaihtelivat paljon aina vastaisesta takatuuleen.  Tuulivaihtelut olivat pääsyynä Sveitsin Andreas Küttelin tippumisesta kilpailun jaetulta johtopaikalta sijalle 21. Matti Hautamäki oli kilpailun yhdeksäs ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta epäonnistui toisella kierroksella ja loppusijoitus oli viidestoista.

    - Matin toisessa hypyssä oli vielä hakemista. Matin ylämäenlaskuasennossa on teknisesti parantamista, sen vuoksi toinen kisahyppy epäonnistui, totesi Väätäinen.

    Janne Happonen sijoittui kilpailussa 25:nneksi. Kalle Keituri, Harri Olli ja Arttu Lappi epäonnistuivat ja kolmikon kilpailu jäi ensimmäiseen kierrokseen.

    - Villachissa oli kuitenkin todella hieno kisatunnelma, etenkin kun kylän oma poika Thomas Morgestern voitti kilpailun. Yleisöä oli paljon paikalla ja kannustivat hyppääjiä upeasti, kertoi Väätäinen

    Suomen joukkue matkustaa vielä tänä iltana Müncheniin ja huomenna kotimaisemiin harjoittelemaan. Maailmancup jatkuu Sveitsin Engelbergissa 22.-23.12. Suomen joukkue nimetään maanantaina 17.12.

     

    Tuloskooste 14.12.2007

    Villach, HS 98

    1. Thomas Morgestern AUT 249,5

    2. Gregor Schlierenzauer AUT 243,5

    3.  Janne Ahonen 238,5

    15. Matti Hautamäki 223,5

    25. Janne Happonen 209,5

    34. Kalle Keituri 100,0

    49. Harri Olli 93,5

    53. Arttu Lappi 92,0

     

    Tulokset

    http://www.fis-ski.com/