Uutisen päiväys

1.9.2005← Takaisin

Janda siirtyi FIS Kesä GP:n johtoon

    Toisen peräkkäisen voittonsa ottanut Tshekin Jakub Janda siirtyi mäkihypyn FIS kesä GP:n kärkeen Italian Predazzossa keskiviikkona pidetyn osakilpailun jälkeen. Suomalaisista oli jälleen paras Janne Happonen, joka oli seitsemäs.

    Val di Fiemmen MM-kisojen olympiamäessä Predazzossa käydyssä kilpailussa Janda otti selvän voiton ennen Sveitsin Andreas Kûtteliä ja Itävallan Wolfgang Loitzlia. Janda siirtyi yhteistilanteessa kärkeen ja veti perässään Loitzlin kakkoseksi. Kärkipaikan joutui luovuttamaan Itävallan Thomas Morgenstern, joka oli Predazzon kilpailussa kahdeksas.

    Suomalaisista Janne Happonen oli seitsemäs, Matti Hautamäki 13:s ja Juha-Matti Ruuskanen 22:s. Suomalaiset ovat jättäneet kaksi Kesä GP:n osakilpailua väliin. Kokonaistilanteessa Happonen on kolmella tuloksellaan kahdeksas, Matti Hautamäki 20:s ja Juha-Matti Ruuskanen 24:s. Vain yhdessä osakilpailussa mukana ollut (2. sija) Janne Ahonen on 16:s.

    Seuraava osakilpailu hypätään Innsbruckissa lauantaina 3. syyskuuta. Suomi osallistuu samalla joukkueella,  joka kilpaili Predazzossa.

    FIS Kesä Grand Prix tulokset: www.fis-ski.com