Uutisen päiväys

18.11.2006← Takaisin

Jaakko Tallus piti pintansa SM-yhdistetyssä

Lieksan Jaakko Tallus ei luovuttanut mäen jälkeistä johtoaan Gundersen-yhdistetyn SM-kilpailun hiihto-osuudella vaan otti selvän voiton ennen Anssi Koivurantaa ja Ville Kähköstä.

Tallus lähti 15 km:n hiihtoon 42 sekunnin etumatkalla Koivurantaan, joka lähti kiivaaseen takaa-ajoon ja kuroikin ensimmäisellä alussa eron puoleen minuuttiin. Tallus kuitenkin oivalsi kilpakumppaninsa aikeet ja varaa kiristämiseen oli maalissa miesten ero oli 48,4 sekuntia.
Jo pitkään maailman yhdistetyn kärkinimiin kuulunut Tallus lähti alkaneeseen kauteen uusin eväin, kun hänen valmennuksestaan ottivat vastuun yhdistetyn entinen päävalmentaja Jyri Pelkonen ja mäkivalmentaja Sami Leskinen samalla kun myös maajoukkueen päävalmentaja vaihtui, kun kokenut Jouko Karjalainen astui remmiin. Lisäksi Tallus aloitti keväällä opiskelun Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä tarkoituksena suorittaa liikunnanohjaajan perustutkinto linjalla, joka on räätälöity talvilajien urheilijoille.

Pronssille yltänyt Ville Kähkönen oli kisan jälkeen mairealla mielellä. Mäen jälkeen kuudennelta sijalta kolmanneksi hiihtänyt rovaniemeläinen otti suorituksellaan paikan Suomen maailmancupia kiertävässä joukkueessa. Suomella on seitsemän kilpailijan kiintiö, josta kuusi pääsee kerralla kilpailemaan. Henkilökohtainen paikka on maailmancupin ensimmäisellä periodilla Hannu Mannisella, Jaakko Talluksella, Anssi Koivurannalla, Jouni Kaitaisella, Janne Ryynäsellä ja Antti Kuismalla.

SM-kilpailut, Gundersen-yhdistetty, Vuokatti 18.1.2006

1. Jaakko Tallus, Lieksan Hiihtoseura
2. Anssi Koivuranta, Kuusamon Erä-Veikot
3. Ville Kähkönen, Ounasvaaran Hiihtoseura
4. Jouni Kaitainen, Lahden Hiihtoseura
5. Janne Ryynänen, Ounasvaaran Hiihtoseura
6. Antti Kuisma, Jyväskylän Hiihtoseura

Lisätietoja: www.vuokatisport.fi