Uutisen päiväys

4.3.2006← Takaisin

Itävalta joukkuemäen voittaja, Suomi jäi kolmanneksi

Olympiavoittajajoukkue Itävalta piti kärkipaikkansa Salpausselän joukkuemäessä lauantai iltana. Norja hyppäsi toiseksi. Suomen joukkue: Janne Happonen, Rissto Jussilainen, Janne Ahonen ja Matti Hautamäki sijoittui kolmanneksi.

Suomen joukkue keräsi yhteensä 994,7 pistettä. Joukkueen aloittaja oli Janne Happonen, joka hyppäsi 124 metriä ja 126 metriä. Happonen oli suoritukseensa tyytyväinen, joskin totesi, että varsinkin toinen hyppy jäi juuri edellä hypänneen Itävallan aloittajan, Andreas Widhölzlin huiman, mäkiennätykseen yltäneen leiskauksen varjoon. Itävaltalaisen hyppy kantoi 135,5 metriä.

Risto Jussilainen oli iloinen, kun ”pitkästä aikaa taas pääsi tosi toimiin”. Jussilaisen ensimmäinen hyppy kantoi 126,5 metriä, mutta toinen jäi 111 metriin.
- Taisi jäädä pojille liikaa kurottavaa, hän arvioi toisensa jälkeen ja totesi, että ”näillä vauhdeilla ei tarvitse tehdä isoa virhettä, kun se rankaisee”.

Janne Ahosen kumpikaan hyppy ei ollut parasta Jannea. Hypyt kantoivat 120,5 metriä ja 117,5 metriä. Hän totesi, ettei kilpaileminen ole ”tervan juontia”, mutta valitteli, ettei ”saa paljoa aikaiseksi”.
- Niin huono on miltä näyttääkin, ruoski Ahonen itseään.

Perjantain karsinnassa tasapituuksiin ja puolen pisteen päähän Itävallan olympiavoittajasta Thomas Morgensternista hypänneen Suomen ankkurin, Matti Hautamäen hypyt kantoivat 122,5 ja 121,5 metriä, eikä mies ollut suoritukseensa olleenkaan tyytyväinen.
- Hypyt tuntuivat suurin piirtein samalta kuin perjantainakin. Ponnistus keulalla oli vähän heikompaa kuin mitä se on ollut. Ehkä hypyt eivät olleet yhtä rentoja kuin aikaisemmin, mies arvioi, muttei myöntänyt sen johtuneen Lahden mäkimontun 28 000:isen yleisön hurjasta metelöinnistä.
- Päin vastoin, kyllä yleisön kannustus tuntuu hyvältä, puijolainen sanoi ja lupasi yrittää täysillä sunnuntain henkilökohtaisessa kilpailussa. Kolmas Nordic Tournamentin kokonaisvoitto on miehellä tähtäimessä.

Itävallan joukkue oli Lahden joukkuemäessä olympiakultamitalijoukkueen arvoinen, sen tunnusti kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa Suomea edustanut Janne Happonenkin.
-  Pojat vetivät hirveitä niittejä ja saivat sataprosenttiseen hurmoksen päälle, Happonen tuumasi.

Itävallan hyppääjät: Andreas Widhölzl, Andreas Kofler, Martin Koch ja Thomas Morgenstern voittivat esimerkiksi suomalaisen ”parinsa” hypyn pituudessa kahdeksasta hypystä seitsemässä. Joukkue keräsi 1046,7 pistettä.
Norja sai 1031,7 pistettä joukkueella Björn Einar Romören, Tommy Ingebritsen, Lars Bystöl ja Roar Ljökelsöy.

Lisätietoja Salpausselän kisoista:
www.lahtiskigames.com

Tulokset ja cuptilanteet: www.fis-ski.com