Uutisen päiväys

10.10.2004← Takaisin

Hiihtoväelle riittää haasteita

Liittokokouksen avauksen yhteydessä puheenjohtaja Seppo Rehunen linjasi seuraväelle Hiihtoliiton haasteita tulevalle talvikaudelle.

Hän korosti mm. kaikkien lumilajien olosuhteiden kehittämisen vauhdittamisen tärkeyttä. Hiihtolajien olosuhteet ovat laaja kenttä alkaen koulupihojen hiihtomaista yltäen maailmanluokan lentomäkiin. Koska hiihtolajeille lumi on keskeinen elementti, on lumikauden varmentaminen ja pidentäminen avainasemassa. Nykyaikaista teknologiaa hyväksi käyttäen pystytään aikaansaamaan mm. lisää ympärivuotisia suorituspaikkoja. Toteutuksessa on paikallisia, alueellisia, valtakunnallisia, yksityisiä ja sekamuotoisia hankkeita, joita hyöty tulee monille tahoille, hiihtolajien seurojen lisäksi matkailun ja terveysliikunnan tarpeisiin jne. Perustyönjaon kuitenkin tulisi olla niin, että kunnat luovat olosuhteet ja järjestöt organisoivat toimintaa. Tässä työssä Suomen Hiihtoliitto on apuna tuottamalla materiaalia ja tarjoamalla käyttöön henkilöstönsä osaamista.

Haasteeksi Rehunen mainitsi myös harrastajamäärien lisäämisen. Hänen mukaansa lasten ja nuorten opettava ja kasvattava liikunta on seurojen ydintehtävä. Myös suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle asettaa hiihtolajien seuratoiminnalle sekä haasteita, että mahdollisuuksia, kun tavoitteena on saada miehet ja naiset sekä liikkumaan itse, että mukaan seuratoimintaan.

Seppo Rehunen myös totesi, että huippu-urheilussa Suomen Hiihtoliiton asema kaikkein menestyksekkäimpänä lajiliittona on kiistaton. Hänen mukaansa huippu-urheilu on tekemisen korkeasta laadusta kertova vientituote, joka vahvistaa myönteistä Suomi-kuvaa maailmalla. Jatkuvan menestyksen edellytykset ovat 1. maailman parhaat olosuhteet, 2. maailman paras valmentautuminen ja 3. maailman parhaat varusteet ja välineet. Tinkimisen varaa ei ole.

Menestyvien urheilijoiden lisäksi kuvaa muodostavat korkeatasoisesti järjestetyt kansainväliset kilpailut, joita Suomessa tulevallakin kaudella on monia: pohjoismaisten lajien Nordic Opening marraskuun lopussa Rukalla, Salpausselän kisat maaliskuun alussa Lahdessa, mäkihypyn maailmancup ja Nordic Tournamentin osakilpailu Kuopiossa heti Lahden jälkeen, freetylehiihdon MM-kilpailut maaliskuussa Rukalla ja pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailut pääsiäisen aikaan Rovaniemellä.