Uutisen päiväys

5.5.2006← Takaisin

Hiihtoliiton talous yhä alijäämäinen

Hiihtoliiton tilinpäätös vuodelta 2005 esitellään liittovaltuustolle kevätkokouksessa 13.5. Tilinpäätös osoittaa alijäämää 463.000 euroa, joka on 139.000 euroa enemmän kuin marraskuussa 2005 pidetyssä liittovaltuuston syyskokouksessa tulokseksi arvioitiin.

Kasvanut alijäämä johtuu alppihiihdon ja maastohiihdon ennakoitua suuremmista kuluista ja myös pieneltä osin tulojen jäämisestä alle arvioidun. Lisäksi freestylehiihdon MM-kisojen tappio kasvoi marraskuun jälkeen 18.000 eurolla. Pohjoismaisten lajien maailmancupien markkinointitulot vähenivät marraskuun jälkeen vielä lisää Kuusamon mc-kisojen aikataulumuutoksista ja kilpailujen siirroista johtuen.

Jos jotain hyvää tilinpäätöksestä haluaa sanoa, niin kaikki lajilinjat tekivät kuitenkin yhteensä 255.000 euron plusmerkkisen tuloksen ja palveluyksikkökin kykeni 38.000 euron säästöihin marraskuun arvioon verrattuna. Valitettavasti nuokaan plussat tai säästöt eivät riittäneet viemään tulosta toteutunutta paremmaksi.

Kun tilinpäätöstä tarkastellaan tarkemmin, huomataan alijäämän johtuvan pääosin ennakkoon tai riittämättömästi budjetoimattomien kulujen suuresta määrästä. Näitä kuluja olivat freestylen MM-kisojen tappio 160.000 e, pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisojen SHL-vastuut 70.000 euroa, oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa 40.000 e ja mitalirahojen riittämätön budjetointi omaksi kulueräkseen aiheutti 60.000 euroa lisäkuluja. Nämä yhteensä 330.000 euron lisäkulut ovat onneksi kertaluonteisia ja esim. tätä vuotta nuo kulut eivät enää tule rasittamaan. Pohjoismaisten lajien mc-markkinointitulot jäivät kaikkiaan yli 250.000 euroa alle budjetoidun johtuen sekä liian optimistisesta budjetoinnista että kilpailujen siirron aiheuttamista tulomenetyksistä. Tälle vuodelle tuokin budjettikohta on korjattu ainakin ylibudjetoinnin osalta. Kilpailujen siirtoja ei onneksi ainakaan toistaiseksi ole tämän vuoden kisoissa tapahtunut, mutta Ruka Nordic Opening on toki vielä edessä marraskuun lopulla. Pidetään peukut pystyssä tasaisten ja leutojen kelien puolesta.

Vuoden 2006 näkymät

Kun nuo ylimääräiset kulut jäävät pois ja mc-tulotkin on budjetoitu oikein, on tämän vuoden tilinpäätöstavoite +450.000 euroa täysin realistinen ja siten saavutettavissa oleva. Näin myös aiotaan toimia ja kaikki tulosyksiköt ovatkin tavoitteen toteuttamiseen sitoutuneet. Jotta tuo tulos voidaan varmistaa on johtokunta päättänyt laatia talouden tervehdyttämisohjelman, jonka seurauksena tilinpäätökset kääntyvät jälleen plussalle ja oma pääoma vahvistuu samanaikaisesti. Osana tuota tervehdyttämisohjelmaa on myös säästöjen hakeminen henkilöstökuluista. Tämän vuoksi SHL:ssa onkin käyty yt-neuvotteluja 28.4. alkaen. Tätä kirjoittaessani neuvottelut ovat loppusuoralla ja päätöksiä henkilöstösäästöistä on odotettavissa johtokunnan kokouksessa 12.5. Tässä vaiheessa yt-neuvotteluissa on ollut esillä lomautukset, määräaikaisuuksien aloitusajankohtien siirtämiset ja myös lomarahojen ja tupo-korotusten maksatuksen siirtäminen. Toistaiseksi ei onneksi ole ollut tarvetta neuvotella irtisanomisista. Säästöt pyritään toteuttamaan siten, että esim. maajoukkueiden valmentautuminen kohti ensi kauden MM-kisoja ei tule vaarantumaan miltään osin. Henkilöstösäästöjen lisäksi tulee jokaisessa tulosyksikössä miettiä tarkkaan toimintojen priorisointia ja tarpeellisuutta. Kaikkein tehokkain keino on kuitenkin pyrkiä hankkimaan lisää talousresursseja, sillä säästämällä ei määräänsä enempää voida toimintoja tehostaa.

Lisätietoja antaa tarvittaessa Jari Piirainen, p. 040-586 2006