Uutisen päiväys

17.2.2020← Takaisin

Hiihtoliitolle merkittävä lahjoitus — Tuki kohdennetaan suoraan nuorille maastohiihtäjille

Suomen Hiihtoliitto on saanut merkittävän rahalahjoituksen, jonka tarkoituksena on tukea nuorten hiihtäjien nousemista maailman huipulle.

Lahjoituksen kokonaissumma on 300 000 euroa ja se käytetään harjoittelun sekä valmennuksen tehostamistoimenpiteisiin kolmen vuoden aikana, kaudesta 2020–2021 alkaen. 

Lahjoituksen taustalla on anonyymina pysyttelevä yksityishenkilö, joka on seurannut suomalaisen hiihdon kehitystä ja haluaa olla mukana mahdollistamassa nuorten kehittymistä maailman terävimpään kärkeen. Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmen mukaan lahjoitus mahdollistaa merkittäviä toimenpiteitä nuorten urheilun hyväksi.

”Kävimme asiasta alustavia keskusteluja lahjoittajan aloitteesta jo pitkin syksyä 2019. On aivan ainutlaatuista, että yksityishenkilö on näin merkittävällä summalla mukana urheilun kehittämisessä. Tämä antaa meille erinomaisen mahdollisuuden kohdistaa lisää resursseja lupaaviin nuoriin ja valmennukseen. Olemme erittäin kiitollisia suomalaisittain merkittävän tasoisesta lahjoituksesta”, toteaa puheenjohtaja Markku Haapasalmi.

Lahjoittajan toiveiden ja Hiihtoliiton strategian mukaisesti varat käytetään vahvistamaan osaamista ja harjoittelun olosuhteita urheilijan polun eri vaiheissa. 

”Avustuksen kohteiden määrittelyssä on pyritty mahdollisimman konkreettiseen vaikuttavuuteen lahjoittajan toiveiden sekä Hiihtoliiton strategian painopisteiden suunnassa”, summaa Haapasalmi.

Maajoukkueiden ja valmennusryhmien taloudellinen tuki on painottunut vahvasti A-maajoukkueen toimintaan ja näin ollen terävimpään huippu-urheiluun. Nyt kyseessä olevan lahjoituksen kokonaishyöty on terävimmän kärjen alapuolella, nuorten urheilijoiden matkassa. Yhdessä lahjoittajan ja Hiihtoliiton asiantuntijoiden kanssa suunnitellun tehostamisohjelman mukaan lahjoitusvarat kohdistetaan lajitoiminnan kehittämiseen kolmella eri tavalla. 

Avustuksen käyttökohteita ovat lupaavien nuorten alle 18-, 20- ja 23- vuotiaiden vuosittain jaettava suora harjoittelu- ja valmistautumistuki, joka on mahdollista käyttää esimerkiksi leiritys- ja valmennuskuluihin tai asiantuntijamenoihin, joista useimmiten nuoret urheilijat jäävät paitsi. 

Lisäksi maastohiihtovalmentajien haettavissa on koulutusstipendejä, joilla polkua laaja-alaiseen osaamisen kehittämiseen voidaan tasoittaa. Lisäksi Hiihtoliiton toteuttaman valmentajakoulutuksen laaja-alaisuutta niin maantieteellisesti kuin kouluttajien määrää lisäämällä voidaan laajentaa.

Maastohiihdon lajipäällikkö Eero Hietasen mukaan koulutettujen valmentajien määrä korreloi suhteessa urheilijoiden menestykseen. Taloudellisen tuen avulla lisätään koulutettujen valmentajien määrää koko Suomessa. 

”Käytännössä Hiihtoliitto haluaa tukea seuravalmentajien kouluttautumista jakamalla seuroille koulutusstipendejä liiton järjestämiin omiin valmentajakoulutuksiin sekä sovitusti myös muihin valmentajien osaamista parantaviin koulutuksiin. Tämän vuoden aikana iso koulutusteema on valmennuslinjauksien päivitys, mikä halutaan jalkauttaa valmentajien ja seurojen käytännön valmennukseen. Lisäksi Hiihtoliitto vahvistaa kouluttajaverkostoaan avustuksen avulla niin, että seurojen hiihtokoulujen ja nuorisovalmennukseen liittyviä peruskoulutuksia pystytään järjestämään alueellisesti nykyistä enemmän,” toteaa Eero Hietanen.

Lahjoittaja ei halua nimeään julkisuuteen. 

Kuva: JWSC2019 / Janina Pitkänen