Uutisen päiväys

19.9.2006← Takaisin

Hiihtäjillä onnistunut Ramsaun leiri

Maastohiihtäjät saivat haluamaansa lumituntumaa 12 päivän leirillään tuttuakin tutummassa Itävallan Ramsaussa. Jäätiköllä hiihdettiin tällä kertaa pelkästään matalilla tehoilla, kovemmat harjoitukset ja normaalia kesäharjoittelua tehtiin alempana 1100 metrissä.

A-maajoukkueen lisäksi mukana oli nyt myös sprinttiryhmä, joka sai lajissaan tarpeellista kilpailunomaista harjoitusta kansainvälisessä seurassa. Harjoituksessa oli mukana Saksalaisten vastaava maajoukkue Ismo Hämäläisen johdolla sekä sveitsiläisiä ja ruotsalaisia hiihtäjiä.
”Ryhmäharjoitukset kuuluvat sprinttiin. Se luo sellaista pientä kilpailuvirettä, joka antaa oman säväyksensä”, Hietanen sanoi.
Myös sprinttiryhmän valmentaja Vesa Mäkipää oli tyytyväinen leirin antiin.
”Osa urheilijoista on oivaltanut hyviä juttuja omaan tekemiseensä, ovat todella keskittyneet tekniikkaan ja muuhun. Olemme tehneet hyviä harjoituksia hyvissä olosuhteissa”, Mäkipää sanoo.
Käytännön toimimista Ramsaussa helpotti suuresti Dalen, joka kertoi viettäneensä joukkueen majapaikkana olleessa Kobaldhofissa 19 kuukautta.
”Sillä on hyvä verkosto, se tuntee kaikki ja tietää käytännöt. Se on helpottanut hirveästi”, Hietanen kehui syystäkin työparinsa asioiden järjestämistä.