Uutisen päiväys

12.12.2005← Takaisin

Hiihtäjien valmistautuminen olympiakisoihin ja nuorten MM-kisoihin sujuu suunnitelmien mukaisesti

    Maastohiihdon A-maajoukkue etenee kohti arvokilpailuja vaihtelevilla toimintamalleilla, Italiassa, Kanadassa ja kotimaassa. Nuorten MM-kisoihin tähtääville on ensimmäiset tarkkailut pidetty.

    Italiassa leireilevistä Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen sekä Teemu Kattilakoski kilpailivat viikonloppuna Toblachissa OPA-cupia hyvällä menestyksellä. Lauantain perinteisellä 5 kilometrillä naiset ottivat kaksoisvoiton Virpin ollessa ykkösenä. Virpi jatkoi samaa tahtia myös sunnuntain vapaalla kympillä, Aino-Kaisa sijoittui kuudenneksi. Kun vapaalle siirryttiin, kilpailuun osallistui myös Teemu, joka vapaalla 15 kilometrillä oli kolmas.

    Maanantaina joukkue siirtyi Livignoon, jossa naisten valmentaja Ismo Hämäläisen mukaan on aivan oivalliset olosuhteet reilun 1800 metrin korkeudessa.
    - Aurinko paistaa ja lunta on 50-60 sm. Äkkiseltään on vaikea keksiä, missä voisi olla parempaa. Tarkoitus on pienen palautumisen jälkeen jatkaa kovia harjoituksia. Hiihtäjillä on nyt takana pari viikkoa kovaa treeniä ja se näkyi Aikun (Saarinen) ja Teemun menossa. Virpin hiihto sen sijaan oli ensimmäistä kertaa hyvää ja helppoa. Ei kuitenkaan kaikkein terävintä vielä. Parempaa on odotettavissa, lupasi Hämäläinen ja kertoi harjoitusjakson sujuneen kaikkien osalta hyvin. - Tämä on ollut juuri sitä, mitä haettiin.
    - Ensi sunnuntaina Teemun on tarkoitus hiihtää täällä 42 km (v). Naiset puolestaan matkustavat 3-3,5 tunnin matkan päähän Campraan, jossa lauantaina on 5 km (v) ja sunnuntaina 10 km (p), OPA-cupia molemmat. Aino-Kaisan ja Virpin lisäksi kilpailuihin osallistuu myös Riitta-Liisa Lassila.

    Kanadan Vernonissa maailmancupin sprinttikilpailuihin osallistuneet suomalaiset miehet eivät onnistuneet toivotulla tavalla. Kukaan heistä ei selvinnyt karsinnasta varsinaiseen kilpailuun. Paras suomalaisista oli Lauri Pyykönen, joka oli 37:s, Jari Joutsen oli 40:s ja Keijo Kurttila 53:s.
    Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan Vernonin sprintti oli jo etukäteen ajatellen "hasardia", kun tietää pitkän matkustamisen ja aikaeron vaikutukset.
    - Katsotaan nyt mitä tuleman pitää, tuumaa Jylhä, eikä vielä ole huolestunut sprinttereiden tilanteesta.

    Kotimaassa harjoittelevista hiihtäjistä Sami Jauhojärvi ja Olli Ohtonen ovat viettäneet aikaansa Vuokatin alppimajassa. Vuokattiin leirille ovat vähitellen kokoontumassa myös muut A-maajoukkueen hiihtäjät, vain Juha Lallukka on tulossa Vuokattiin vasta kilpailuihin.
    - Saamme joulukuulle kovan parin viikon harjoitusjakson ja viikonlopun Skandinavia-cupista tulee hyvätasoinen kilpailu, jossa on runsaasti  osanottajia. Näyttäisi myös siltä, että pääsemme Vuokatissa testaamaan suksia erilaisilla keleillä. Parhaillaan (maanantaina) täällä on räntäkeli ja loppuviikoksi on luvassa pakkasta, Jylhä kertoo.

    St1 -ryhmä tähtää nuorten MM-kisoihin

    Nuorten MM-kisoihin tähtäävän St1 -ryhmän viimeinen yhteinen leiri on juuri takana ja Lapinlahdella kilpailtiin viikonloppuna ensimmäinen tarkkailukilpailu. Valmentaja Mika Tuononen kiittää ryhmänsä hyvää meininkiä, johon oman värinsä ovat syksyn aikana antaneet toimittaja Ismo Jokisen vetämät esiintymiskoulutusjaksot.
    - Pojissa meillä on kova ja tasainen ryhmä ja tervettä kilpailua. Nuorten MM-kisapaikoista tulee äärimmäisen tiukka taisto, Tuononen arvioi, eikä tässä vaiheessa nosta esille muita kisaehdokkaita kuin sprinttitoivona Martti Jylhän.
    - Tyttöjen kohdalla tilanteemme on erilainen. Meillä on kova kärki, mutta sen jälkeen tuleviin on aika paljon matkaa. Lapinlahdella Ulla Kiili oli sprintissä selvä voittaja, vaikka olikin toipilaana, samoin Noora Virtanen nousee esille normaalimatkoilla, Tuononen pohtii.

    Maastohiihdon joukkue Sloveniassa, Kranj´ssa 30.1.-5.2.2006 pidettäviin nuorten MM-kisoihin julkistetaan 18.1.2006. Joukkueen koko on 5-7 naista ja saman verran miehiä.
    Uutta nuorten MM-kisojen maastohiihdossa on 23-vuotiaiden sarjan mukaantulo kisaohjelmaan.
    Tarkkailukilpailuja ovat jo käydyn Lapinlahden sprintin lisäksi ensi viikonloppuna Vuokatissa kilpailtava Skandinavia-cup sekä Lapinlahdella 1.1. hiihdettävä SM-takaa-ajo. Hämeenlinnassa 14.1.2006 perinteisellä hiihdettävät naisten 5 km (p) ja miesten 10 km (p)sekä Espoossa 15.1. vapaalla hiihdettävät sprintit ovat näytön paikkoja nuoremmille ikäryhmille - 23-vuotiaiden edustustehtävää halajavien pitäisi pärjätä Skellefteån (SWE) Skandinavia-cupissa Ruotsissa 14.-15.1.2006.

    Elina Heinola