Uutisen päiväys

1.1.2007← Takaisin

Hautamäki palkintopallille Garmisch-Partenkirchenissä

Suomalaismäkikotkat pääsivät juhlimaan palkintopallisijaa yhden kierroksen mittaiseksi typistyneessä uudenvuodenpäivän mäkihyppykilpailussa. Voitto meni Sveitsin Andreas Küttelille.


 

 Mäkihyppääjät pääsivät tuttuun tapaan kisaamaan maailmancupinpisteistä heti vuoden ensimmäisenä päivänä Garmisch-Partenkirchenissä. Etelä-Saksassa kisattiin myös perinteisen Keski-Euroopan mäkiviikon pisteistä, ja viimeistä kertaa vaikeana pidetystä vihreästä hyppyristä, joka saa väistyä uuden tieltä ensi talveen mennessä. Tänään pelkkä mäen profiili ei tuottanut ongelmia, vaan pyörivä tuuli astui isoon rooliin ja typisti kilpailun yhden kierroksen mittaiseksi. Päätös oli yllätys sekä päivän parhaalle suomalaishyppääjälle, Matti Hautamäelle, kuin myös päävalmentaja Tommi Nikuselle.

 - Päätös oli yllättävä, vaikka sivutuuli voimistuikin selkeästi. Toisesta kierroksesta olisi tullut vaikea, mutta kuitenkin hypättävä, sanoi Nikunen. Hautamäkikin olisi ollut valmis nousemaan torniin toiseenkin otteeseen, kuten myös joukkuetoveri Arttu Lappi, joka joutui hyppäämään huomattavasti Hautamäkeä haastavampiin oloihin.

 - Olin varmasti pettynein mies kopissa, sanoi Lappi, joka joutui odottamaan hyppyvuoroaan vesisateessa lähes viisi minuuttia. Myöskään tuulirako ei ollut paras mahdollinen. Nikunen kehuikin neljänneksi mäkiviikon kokonaispisteissä nousseen Lapin hyppyä loistavaksi olosuhteisiin nähden.

 

 Hautamäki sijoittui toiseksi 125 metriä kantaneella hypyllään jääden voiton vieneestä Sveitsin Andreas Küttelistä vain 2,9 pistettä. Küttelin hyppy oli puoli metriä Hautamäen hyppyä pidempi. Kilpailun suurimmasta yllätyksestä vastasi kuitenkin Japanin Noriaki Kasai, joka liiteli kilpailun pisimmän hypyn, peräti 128-metrisen, mutta sijoitus oli vasta kolmas. Hautamäelle Kasai hävisi kuitenkin pienimmällä mahdollisella marginaalilla, 0,1 pisteellä.

 Hautamäki oli silminnähden tyytyväinen suoritukseensa.

 - Hyppy on menossa parempaan suuntaan, mutta saa tässä keliäkin kiitellä, sanoi Hautamäki, joka pääsi hyppäämään Nikusen mielestä kohtuulliseen tuulirakoon. Vaikka fiilis on Hautamäen mukaan jo parempi, löytyy hypystä silti vielä hiomista. Välipäivänä kuopiolainen sanoi suuntaavansa kuntosalille, jos paikat vain kestävät.

 

 Arttu Lappi porskuttaa edelleen parhaana suomalaisena mäkiviikon kokonaispisteissä ollen tänään 5:s. Hän hyppäsi 122 metriä.

 - Hyppy oli olosuhteisiin nähden hyvä. Puku kerkesi kastua, ja painoakin sille tuli varmasti lisää, kertoi Lappi odottelustaan, mutta oli tyytyväinen, kun onnistui hyvin vähän huonompaankin tuulirakoon.

 Lappi sanoi lähtevänsä innoissa kohti Itävaltaa ja Innsbruckia, jossa kilpaillaan 4. tammikuuta. Mäkiviikon pisteissä Lappi on johtavaa Itävallan Gregor Schlierenzaueria jäljessä edelleen parikymmentä pistettä. Schlierenzauer sijoittui Garmischissa neljänneksi, ja jatkaa maailmancupin kärjessä.

 

 Suomalaisilla oli jälleen joukkueena vahva edustus kilpailussa. Seitsemästä hyppääjästä kuitenkin kolme karsiutui toiselta kierrokselta. Harri Olli oli 32., Veli-Matti Lindström 34. ja Jussi Hautamäki 35. Mäkiviikon parikilpailu näytti suomalaisille ikävämmän puolensa, sillä viimeisenä toiselle kierrokselle parinsa voittaneista selvittiin 107,5 metrin hypyllä, ja jokaisen karsiutuneen suomalaisen hyppy oli tätä hyppyä pidempi.

 Janne Happonen jännitti loppuun asti pääsystä toiselle kierrokselle. Happonen olisi selviytynyt viimeiseltä lucky loser –sijalta mukaan, jos kierros olisi hypätty. Happonen oli 22. lopputuloksissa.

 Janne Ahosen unelma viidennestä mäkiviikon kokonaiskilpailun voitosta karkasi huonoon tuulirakoon. Ahonen oli tänään 16 hypättyään 118 metriä.

 

Tulokset: http://www.fis-ski.com/

Katariina Karjalainen