Uutisen päiväys

25.7.2006← Takaisin

Happonen hallitsi kotimäkensä

Mäkihypyn kesäkisakiertueen, Finlandia Tourin, toinen osakilpailu hypättiin Kuopiossa.

Janne Happonen osoitti hallitsevansa kotimäkensä oikut viemällä voiton lähes viiden pisteen erolla toiseksi tulleeseen Norjan Anders Jacobseniin. Happonen leiskautti 124,5 ja 122,5 metrin hypyt ja oli itsekin hieman yllättynyt siitä, että hyppy kulki niin hyvin.
– Jalka ei ole vielä ihan terässä, kun olen treenannut niin paljon, ”Havu” pohti.
Finlandia Tourin ensimmäinen osakilpailu hypättiin viime lauantaina Lahdessa ja Happonen sijoittui tuolloin toiseksi. Lahden kisan voittaja Janne Ahonen ei osallistunut Kuopion osakilpailuun, joten Happonen otti voitollaan samalla johtopaikan kolmen osakilpailun Tourissa.
– En ottanut mitään tavoitetta Tourille. Lähdin vain hakemaan harjoitusta kilpailemiseen, Happonen sanoi, mutta totesi samalla hakevansa kokonaiskisan voittoon tarvittavat pisteet myös keskiviikon Vuokatin osakilpailusta.
Puijolla leiriään pitänyt Norjan mäkijoukkue osallistui myös runsaslukuisesti kilpailuun. Uusi kyky Jacobsen räväytti jo ensimmäisellä kierroksella ja kävi tiukan kisan toisesta sijasta maanmiehensä Roar Ljökelsöyn kanssa. Ljökelsöy epäonnistui kuitenkin toisessa hypyssään sen verran, että kaksikon eroksi kirjautettiin lopulta, 0,8 pistettä.

Anu Karttunen
Kuopio