Uutisen päiväys

27.7.2006← Takaisin

Hannu Manninen Vuokatin kesäkisan voittaja

Jo perinteeksi muodostunut yhdistetyn Vuokatin kesäkisassa nähtiin tuttu voittaja: Hannu Manninen.

Hannu Manninen ei antanut kenenkään yllättää itseään Vuokatin sprinttikisassa. Hän oli mäkiosuuden jälkeen kolmantena kuusi sekuntia mäen jälkeen johtanutta Jouni Kaitaista jäljessä, mutta otti eron kiinni nopeasti 3,6 km pituisella Vaaran nousulla.
Kaitainen sivakoi toiseksi kovimman hiihtoajan ja jäi Mannisesta 35 sekunnin verran. Kolmanneksi nousi viidenneltä sijalta mäen jälkeen ollut Anssi Koivuranta. Kuusamolainen jäi Mannisesta jo minuutin ja 15 sekuntia.
– Pahaltahan tuo tuntui, Manninen naurahti hiihto-osuuden jälkeen, mutta totesi saaneen hyvän rytmin nousuosuudelle.
– Mäki sujui yllättävän hyvin harjoituksiin nähden. Sain hyvin petrattua, mutta kyllä tämä oli vielä sellaista kisatuntuman hakemista.
Mannisen kesäharjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan ja kunto on ollut kohdallaan, vaikka hän myönsikin treenien kuormituksen tuntuvan lihaksistossa.
– Tämä oli kuitenkin mukava rutistus harjoituksen lomassa, rovaniemeläinen jutteli.

Anu Karttunen
Vuokatti