Uutisen päiväys

14.3.2006← Takaisin

Hannu Manninen vastaanottaa kaksi kristallipalloa Japanissa.

Yhdistetyn maailmancupin finaaleihin Sapporossa, Japanissa osallistuvat Suomesta: Anssi Koivuranta, Hannu Manninen, Janne Ryynänen ja Jaakko Tallus.

- Sapporoon on mukava mennä. Pojat pitävät Sapporon mäistä vaikka siellä välillä puhaltavatkin oikukkaat tuulet, kertoi päävalmentaja Jani Klinga tiistaina ennen joukkueen lähtöä.
Suomen joukkueesta erityisesti Anssi Koivurannalla on Sapporosta hyviä muistoja. Hän otti siellä viime vuonna ensimmäisen maailmancupin palkintopallisijansa. Hän oli Gundersen-yhdistetyssä kolmas.
- Anssilla (Koivuranta) taitaa olla nimissään Sapporon Okurayama mäen mäkiennätyskin, muisteli Klinga.
Koivuranta asian vahvistaa, mutta ei ole varma onko hänen hyppäämänsä 145 metriä edelleen voimassaoleva ennätys. Hyvin menneen Oslon viikonlopun jälkeen hän on innolla lähdössä jälleen Japaniin.
- Yhteislähtöyhdistetystä minulla on tältä talvelta hyviä kokemuksia Val di Fiemmestä (toinen). Hiihdossa on pakko pysyä kärjen vauhdissa ja sen jälkeen on mukava mennä mäkeen, ainakin jos tietää että hyppy kulkee, Koivuranta miettii.

Sapporon finaalit ovat samalla ensi vuonna 22.2.- 4.3.2007 pidettävien pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen esikisat.

Lauantaina 18.3. lajina on yhteislähtöyhdistetty: 10 km V hiihto + mäki HS134 (kaksi kierrosta)
Sunnuntaina 19.3. laji on normaaliyhdistetty mäki HS134 (yksi kierros)  + 15 km V hiihto

Lisätietoja Sapporon kisoista: http://www.age.ne.jp/x/sas/

Ennen maailmancupin finaalia Suomen Hannu Manninen on jo varmistanut maailmancupin kokonaiskilpailun voiton sekä myös sprinttiyhdistetyn maailmancupin voiton.

Yhdistetyn maailmancupin tilanne ennen finaalia:
1. Hannu Manninen1320, 2. Magnus Moan NOR 875, 3. Björn Kircheisen GER 758, 4. Petter Tande NOR 732, 5. Goerg Hettich 653, 6. Felix Gottwald AUT 650.
11. Anssi Koivuranta 421, 12. Jaakko Tallus 421, 38. Jouni Kaitainen 117, 41. Janne Ryynänen 82, 45. Antti Kuisma 65.

Sprinttiyhdistetyn maailmancupin tilanne ennen finaalia:
1. Hannu Manninen 544, 2. Maguns Moan NOR 418, 3. Georg Hettich GER 405, 4. Björn Kircheisen GER 400, 5. Mario Stecher AUT 332, 6. Petter Tande NOR 331.
11. Anssi Koivuranta 223, 13. Jaakko Tallus 167, 34. Jouni Kaitainen 38, 44. Janne Ryynänen 19, 47. Antti Kuisma 14.

Kilpailujen tulokset ja cuptilanteet: http://www.fis-ski.com/

Yhdistettyä televisiossa

 Yle TV2 lauantaina 18.3.2006
14.25  Yhdistetyn maailmancup
Hiihto-osuus yhteislähtökilpailuna ja mäkikilpailu. Selostus Bror-Erik Wallenius. Sapporo, Japani.

Yle24 sunnuntaina 19.3.2006
7.25 – 9.30  Yhdistetyn maailmancup
Kooste normaalikilpailun mäkiosuudesta ja 15 km:n hiihto. Selostus Bror-Erik Wallenius. Sapporo, Japani.