Uutisen päiväys

16.9.2006← Takaisin

Hannu Manninen jälleen ylivoimainen

Oli yhdistetyn kesä- tai talvi-SM-kilpailut, niin voittajan nimi on tuttu: Hannu Manninen. Rovaniemeläinen vei Kuopiossa hypätyn ja Leppävirralla hiihdetyn SM-kilpailun nimiinsä 43 sekunnin erolla Jouni Kaitaiseen. Janne Ryynänen oli kolmas.

Tuuli toi yhdistetyn kesä-SM-kilpailuun dramatiikkaa mäkiosuudella, kun nuori Eetu Vähäsöyrinki joutui tuulenpuuskan kouriin ja kaatui hyppynsä koekierroksella. Jury päätti siirtää kilpailun hypättäväksi HS127 asemesta HS100-mäkeen.
Jouni Kaitainen hallitsi normaalimäessä tuulen oikut parhaiten ja leiskautti 90 metrin lukemat. Nuorten joukkueeseen kuuluva Olli Muotka osoitti myös olevansa piinkova mäkimies hyppäämällä 88,5 metriä, vaikka totesi kisan jälkeen olleensa jopa hieman pettynyt hyppyynsä. Hannu Manninen jäi Muotkasta metrin.
Kun yhdistetyn urheilijat olivat siirtyneet Puijolta Leppävirran Kymppitunneliin, oli kolmen kärki starttaamassa ladulle selvän eron turvin. Kaitainen pääsi keulille 12 sekunnin turvin, kun taas Muotkan ja Mannisen eroa lähdössä oli vain 8 sekuntia. Neljäntenä startannut Janne Ryynänen oli Mannista jäljessä 50 sekuntia.
Manninen aloitti tutun kirivaihteensa heti alusta lähtien ja otti Muotkan kiinni varsin nopeasti. Kaitainen sinnitteli pitkään piikkipaikalla, mutta lopulta hänkin joutui antamaan periksi rovaniemeläiselle. Kisan kovin kamppailu käytiinkin pronssista, josta tuli Ounasvaaran Hiihtoseuran nuorten kykyjen taisto. Janne Ryynänen oli lopulta tässä kamppailussa vahvempi ja vei pronssimitalin kahdeksan sekunnin erolla Olli Muotkaan.
– Päivän kunto ja vire oli mukava, sekä hyppy että hiihto kulkivat. Henkilökohtaisesti fiilis on hyvä, mutta mäen takia ei varmaan moni ajattele samoin. Harmittavaa, että kelit olivat tänään tällaiset. Ne eivät olleet lainkaan tasavertaiset, Hannu Manninen totesi kisan jälkeen.
Manninen on itse joutunut useinkin olosuhteiden uhriksi juuri mäkihyppyosuudella. Lauantaina hän sai hyppyynsä hyvän tuuliraon.
– Oli vähän tuuriakin matkassa. Niitä on sattunut usein toisinkin päin. Välillä sitten menee näin päin, hän hymähti. 

Tulokset: 

  1. Hannu Manninen, Ounasvaaran Hiihtoseura
  2. Jouni Kaitainen, Lahden Hiihtoseura
  3. Janne Ryynänen, Ounasvaaran Hiihtoseura
  4. Olli Muotka, Ounasvaaran Hiihtoseura
  5. Jaakko Tallus, Lieksan Hiihtoseura
  6. Antti Kuisma, Lieksan Hiihtoseura
  7. Ville Kähkönen, Ounasvaaran Hiihtoseura
  8. Ville Tuppurainen, Jyväskylän Hiihtoseura
  9. Anssi Koivuranta, Kuusamon Erä-Veikot
10. Raimo Kariniemi, Sotkamon Jymy
11. Joni Karjalainen, Kiteen Urheilijat
12. Kaarel Piho, Ounasvaaran Hiihtoseura