Uutisen päiväys

11.11.2005← Takaisin

Haltin Kalle Palander Store avaa ovansa Rukalle

Rukan Kauppakeskus Kumpareeseen avataan hiihtokeskuksen talvikauden avajaisten yhteydessä Kalle Palander Store, joka on sekä laskijoiden vaatehankintoja palveleva liike että Kallen fanien mielenkiintoinen vierailukohde.

– Kallen oman nimikkoliikkeen avaaminen Rukalle edustaa samalla myös meidän Store-konseptin laajentumista, kertoo Haltin toimitusjohtaja Risto Salo. Kallen viettäessä aikaa Rukalla hänet voi nähdä myös omassa nimikkoliikkeessään, vaikka myymässä lasketteluasuja.

Rukakeskus Oy avaa yhdessä ulkoilu- ja vapaa-ajanvaatteita sekä varusteita valmistavan Halti Oy:n kanssa Rukalle Kalle Palander Storen, joka Haltin ensimmäisenä hiihtokeskuksessa Store-konseptilla toimivana liikkeenä haluttiin rakentaa Kalle Palanderin huikean uran ja persoonan ympärille. Sen lisäksi, että Kalle on myös Rukan kasvo ja yhteistyökumppani, hän viettää siellä paljon aikaa harjoitellessaan rinteillä ja oleskellessaan mökillään.

Rukakeskus Oy:n toimitusjohtaja Miia Porkkala uskoo Palander Storen lisäävän kiinnostusta Kauppakeskus Kumpareen antiin. Rukan kylän laajentuessa on laadukkailla ja kiinnostavilla liikkeillä yhä keskeisempi rooli tunturissa. Olemme myös äärettömän ylpeitä, että saamme Rukalle Suomen tunnetuimman alppinistin uraa seuraavan näyttelyn ja Haltin Brand Storen. Kalle Palander Halti Store tulee olemaan myös mielenkiintoinen vierailukohde kaikille kotimaisille ja ulkomaisille faneille.

Kallen isä, Jouni Palander, on kerännyt liikkeeseen näyttelyesineitä vuosien varrelta. Hän on erityisen ilahtunut siitä, että Kallen rakkaimmille palkinnoille ja nuoruusvuosien kuville on löytynyt luonteva ja keskeinen paikka. Rukan ”oman pojan” kunniaksi myös kauppakeskus Kumpareen sisälle tulee jättikokoinen Kalle-suurennos, joka viestii sekä Kalle Palander Storesta että toimii alueen kohtauspaikkana.

Kalle myös kauppiaana
Toiminnallisista lajivaatteista tunnettu Halti Oy on kuulunut Kalle Palanderin yhteistyökumppaneihin jo vuodesta 1999 asti. Monivuotisen yhteistyön myötä Kalle Palander on antanut Haltille arvokkaan panoksensa lasketteluvaatteiden tuotekehitykseen sekä tehnyt merkkiä tunnetuksi kansainvälisillä kilpailuareenoilla ympäri maailmaa. Yhteistyö syveni viime vuonna myös osakkuuteen.
- Haltin osaomistajuuden myötä urheiluvaatebusiness kiinnostaa minua aidosti, ja omaa nimeäni kantava kauppa kotitunturissa on hyvä askel ottaa tuntumaa tulevaisuuteen. Käydessäni Rukalla minua tullaan kyllä näkemään liikkeessä aina, kun aika antaa myöden. Saatanpa siinä nimikirjoitusten ohessa myydä muutaman takinkin, heittää Kalle Palander.

Haltin markkinointijohtaja Pasi Jaatisen mukaan Store-konseptia tullaan levittämään yhteistyössä jälleenmyyjäasiakkaiden kanssa, kunhan sopivia partnereita ja liiketiloja löytyy.
- Halti-brändi otti ensiaskeleen vähittäismyynnin puolelle viime vuonna Pekingiin avatulla Halti Shopilla. Suomen ensimmäinen Halti Store avattiin pari viikkoa sitten yhteistyössä Partioaitan kanssa kauppakeskus Jumbon laajennusosaan Vantaalle, Pasi Jaatinen kertoo.