Uutisen päiväys

14.6.2004← Takaisin

Freestylen Summer Ski Camp Rukalla

Rukan kesälumilla laskettiin toisena kesänä peräkkäin freestylen Summer Ski Camp.

Janne Lahtelan ja Mikko Ronkaisen opastuksessa laskettiin Rukan kesärinteellä toinen Summer Ski Camp, 6.-9.06. Mukaan oli ilmoittautunut, noin 30 innokasta freestylelaskijaa. Tänä vuonna puitteet leirille olivat erinomaiset, sillä talven aikana tehtiin lunta ennätyksellisen paljon ja kesäiset yöpakkaset hidastivat lumen sulaamista. Rinteeseen oli rakennettu kumpareikko, hyppyreitä, aaltolatuja ja reilit. Kolmen päivän aikana leiriläiset saivat valmennusta maailman parhailta kumparelaskiojoilta. Laskijoiden kehitys kyseisten päivien aikana oli huimaa ja uskonkin niiden näkyvän vielä selvemmin tulevan talven kilpailuissa ja S-freestyle campeilla. Seuraavan kesän leirillä ollaan jo kuumeisesti suunnittelemassa. Tiedossa on tuttua toimintaa rinteessä ja hyppyjä lumelta veteen.

Pekka Lehtikallio