Uutisen päiväys

26.10.2005← Takaisin

FIS:n pienten maiden maastohiihtoleirille Vuokattiin tungosta

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) pienille hiihtomaille Vuokatissa 20. marraskuuta - 4. joulukuuta järjestämä maastohiihdon valmennusleiri herätti valtaisaa kiinnostusta.

Tulijoita olisi ollut enemmän kuin leirille voidaan ottaa. Lopullisella osallistujalistalla on 26 urheilijaa ja 13 valmentajaa. Osallistujat edustavat 15 maata, joukossa on urheilijoita ja valmentajia muun muassa Portugalista ja Israelista.

Monikansallinen osallistujajoukko luo omat haasteensa ohjelman läpiviemiseksi.

Vuokatin Urheiluopiston valmennuskeskuksen johtajan Jyri Pelkosen mukaan tavoitteena on järjestää harjoitusjakso, jonka antiin sekä urheilijat että valmentajat ovat tyytyväisiä.

- Tarkoitus on keskittyä lumella tapahtuvaan harjoitteluun käytännön harjoitusten ja luentojen avulla. Lisäksi pyrimme opastamaan kurssilaisia kuinka kilpailuihin valmistaudutaan ja kuinka kilpailukauden aikana harjoitellaan, Pelkonen sanoo.

Vuokatin Urheiluopiston yhteistyökumppani Start tarjoaa osallistujille välinehuoltoa koskevaa koulutusta teoriassa ja käytännössä.

- Seuraavana haasteena on saada aikaiseksi uusi koulutusjakso huhtikuulle, parhaimpien kevätlumien aikaan. Kysyntää tällaiselle koulutukselle on olemassa, joten pyrimme siihen osaltamme vastaamaan, Pelkonen sanoo.

Leiri järjestetään osana FIS:n Aid&Promotion-ohjelmaa, johon kuuluu 46 kansallista hiihtoliittoa. Aikaisemmin vastaava leiri on järjestetty kesäisin Otepäässä, jossa viime vuonna oli osallistujia 10 maasta. Ohjelmassa mukana olevien hiihtoliittojen ja urheilijoiden toiveiden mukaisesti leiri järjestetään nyt ensimmäisen kerran lumileirinä.