Uutisen päiväys

17.11.2006← Takaisin

FIS:n hallitus kokoontuu Levillä

FIS:n hallitus päätti tänään kokouksessaan Sveitsissä pitää syyskokouksensa vuonna 2008 Kittilän Levillä alppihiihdon maailmancuptapahtuman kanssa samanaikaisesti.

Päätös on suuri kunnianosoitus sekä Suomen Hiihtoliitolle, suomalaiselle alppihiihdolle ja erityisesti myös Leville, jossa on tehty erittäin merkittävät investoinnit maailmancupin saamiseksi jokavuotiseksi tapahtumaksi. "Kokouksen lisäksi FIS:n hallitus pääsee paikan päällä näkemään ja kokemaan alppihiihdon maailmancupperheen tuoreimman tulokkaan eli Levin mahtavat ja yhä edelleen kehittyvät puitteet", totesi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja ja FIS:n hallituksen jäsen Jaakko Holkeri tämänpäiväisen kokouksen jälkeen Sveitsistä. FIS:n puheenjohtaja Gian-Franco Kasper oli myös kiittänyt Suomea viime viikonlopun erinomaisesti järjestetystä alppihiihdon maailmancuptapahtumasta. 

FIS:n hallitus nimesi myös eri lajien nuorisokomiteat kokouksessaan. Suomalaisedustus on vahva, sillä maastohiihdon nuorisokomitean puheenjohtajaksi valittiin SHL:n maastohiihtovaliokunnan jäsen Satu Kalajainen, alppihiihdon nuorisoasioita pääsee käsittelemään SHL:n alppilajien kenttä- ja koulutuspäällikkö Petri Linden, mäkihypyn nuorisoedustaja on mäkihypyn ja yhdistetyn valmennus- ja koulutuspäällikkö Kari Pätäri. Yhdistetyssä freestylehiihdon ja lumilautailun nuorisokomiteassa suomalaisääntä käyttää SHL:n alppilajien valiokunnan jäsen Jyrki Säämänen.