Uutisen päiväys

3.12.2006← Takaisin

Beaver Creekin kisat laskettu

    Beaver Creekin kilpailut laskettiin viikonloppuna. Suomalaiset eivät yltäneet palkintopallille.

    Kalle Palander laski seitsemänneksi alppihiihdon maailmancupin suurpujottelussa Yhdysvaltojen Beaver Creekissä. Tiukan kisan voitti Italian Massimiliamo Blardone. Norjan Aksel Lund Svindal laski huikean toisen laskun nousten ensimmäisen kierroksen 11 sijalta toiseksi. Kolmas oli Yhdysvaltain Ted Ligety. Perjantaina lasketun syöksylaskun voittanut Bode Miller johti kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Miller teki toisessa laskussa pahoja virheitä ollen lopulta 12:sta.

    Jukka Rajala ja Sami Uotila laskivat ulos ensimmäisellä kierroksella.

    Sunnuntain pujottelu

    Sunnuntaina lasketussa pujottelussa Kalle Palander ylsi parhaaksi suomalaiseksi ollen 12. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Palander oli yhdeksäntenä. Palanderin molempiin laskuihin mahtui virheitä, eikä ulosajokaan ollut kaukana ensimmäisellä kierroksella. Kilpailun voittoon laski ensimmäistä kertaa urallaan Ruotsin Andre Myhrer. Palander jäi voittajalle 2,4 sekuntia. Toiseksi Laski Kanadan Michael Janyk. Janyk nousi kakkossijallaan pujottelucupin kärkeen. Kolmanneksi laski Saksan Felix Neureuther.

    Jukka Leino ja Jukka Rajala keskeyttivät avauslaskunsa.