Uutisen päiväys

11.11.2005← Takaisin

Ari Saukolle tunnustusta

Janne Ahosen valmentaja Ari Saukko sai perinteisessä Suomen Valmentajat ry:n palkitsemistilaisuudessa yksilölajien Vuoden parhaan miesvalmentajan tittelin. Suomen Valmentajat ry on jakanut palkintoja vuodesta 1978 lähtien.

Janne Ahosen pitkäaikainen valmentaja Ari Saukko on suurelle yleisölle hiukan tuntemattomampi mies kuin menestyksestä voisi kuvitella. Tämä ei Saukkoa häiritse.
- Työtä tehdään ja se on pääasia. Tällainen arvostus on upea juttu, eihän näitä joka vuosi kohdalle satu, Saukko kertoo.
Ari Saukon ja Janne Ahosen yhteistyö toimii edelleen, vaikka yhteisiä vuosia on jo paljon takana.
– Laji kehittyy koko ajan, joten haasteita riittää kaudesta toiseen. Paikalleen jymähtämisestä ei ole pelkoa. Kyllä Janne edelleen kuuntelee mitä minulla on sanottavaa ja ne sanomiset menevät yhä läpi.
Janne Ahosen ja Ari Saukon yhteistyö ei rajoitu pelkästään mäkihyppyyn, vaan myös kesäharrastuksessa, eli kiihdytysautokisoissa Saukko valmentaa Ahosta.
- Olen itse harrastanut veljeni kanssa kiihdytysautokisoja kauan ja kun Jannea tuntuu vauhti kiinnostavan, sain hänetkin mukaan. tietysti lajia voi pitää vaarallisena, mutta parempi on pitää vauhtia radalla kuin jossain muualla, naurahtaa Ari Saukko.
Tulevaan kauteen Saukko ja Ahonen lähtevät korkein toivein. – Janne on fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Nyt vain odotetaan lunta. Kassi on pakattuna ja heti mennään, kun vain pohjoiseen saadaan lunta, päättää Saukko.

Vuoden parhaat valmentajat

Vuoden naisvalmentaja yksilölajit Berit Kaijomaa
Vuoden miesvalmentaja yksilölajit – Ari Saukko
Vuoden naisvalmentajat joukkuelajit – Liisa Ahlqvist ja Kaisa Nieminen        Vuoden miesvalmentaja joukkuelajit – Michael Käld
Vuoden vammaisurheiluvalmentaja – Timo Henriksson
Vuoden lähivalmentaja – Hannu Kangas
Vuoden urheiluteko – Juhani Evilä
Vuoden urheilutoimittaja – Jouko Färdig