Uutisen päiväys

1.7.2006← Takaisin

Åreskutan haastoi hiihtäjät

Åreskutan tarjosi hiihtäjien sauvajuoksutestiin haastavan tunturireitin: korkeuseroa 700 metriä miehillä ja varsin huimasti naisillakin. Maastohiihtomaajoukkueen ensimmäiseltä ulkomaille kesällä suuntautuneelta sulanmaan leiriltä Ruotsin Åresta haettiinkin nimenomaan maastoja.

Mieshiihtäjien testi Åreskutanin pujottelurinteessä vei 35 minuuttia, naisten lyhyempi versiokin 20 minuuttia.

 - Kun siellä edellispäivänä käveltiin, oli vähän sellainen että "tästäkö pitää tosissaan mennä". Viimeinen osa pitikin sitten melkein nelinkontin mennä", Pirjo Manninen naurahti.

Juoksun lisäksi myös rullahiihtoa päästiin tekemään vaativissa maastoissa ja rullahiihtoa olikin ohjelmassa paljon. Rullahiihtäen tehtiin myös toinen testi, jossa päävalmentaja Magnar Dalenilla oli vertailupohjaksi tuloksia vuosien takaa.

- Täältä löytyy hyviä rullahiihtoteitä, vaihtelevuutta, valmentaja Eero Hietanen iloitsi.

Puitteet miellyttivät myös Tero Similää, joka koki leirin onnistuneeksi.

- Leiri rupeaa jo tuntumaan. Kahden päivän päästä mukava päästä kotiinkin, Similä viittasi perjantaina kovaan harjoitteluun.

A-maajoukkueen tulokas Matti Heikkinen on viettänyt kesää harjoitellen leirien ulkopuolella Jyväskylässä, Kajaanissa ja Kuorevedellä. Vaikka nilkka olikin hieman reistaillut, kertoi Heikkinenkin päässeensä harjoittelemaan hyvin Åressakin.

- Sitä legendaarista määrää on tullut vähän lisää. Yleistekemisen taso on noussut, Heikkinen vertasi edellisvuoteen.

Sunnuntaina päättyvän leirin jälkeen maajoukkue kokoontuu seuraavaksi 24.-29. heinäkuuta Vuokattiin, jossa leiri päättyy juoksun ja rullahiihdon yhdistävään Vuokatin Aateli-kisaan.