Uutisen päiväys

7.9.2006← Takaisin

Alppinistit vahvassa kunnossa

Tiistaina tehdyt testit Vierumäellä kertoivat omaa kieltänsä Suomen alppimaajoukkuelaskijoiden nykyhetkestä. – Tulokset olivat varsin hyviä, lajijohtaja Janne Leskinen myhäili.

Suomen alppimaajoukkueen laskijat kertoivat kuulumisiaan torstaina pidetyssä yhteistyösopimuksen julkistamistilaisuudessa. Syksyn ensimmäiset lumileirit ovat takana ja uusille lumille suunnataan varsin pian; miehet aloittavat leirinsä perjantaina Saas-Feessä ja naiset liittyvät joukkoon lauantaina.
Polvivammasta toipuva Kalle Palander on pitänyt omaa leiriään Saas-Feessä jo jonkin aikaa ja puhelimitse tavoitettu alppinisti toivottikin joukkuekaverinsa tervetulleeksi ”jyrkälle”.
– Viisi lumipäivää on nyt takana, kun muilla on noin parikymmentä, joten kiinniotettavaa vielä riittää. Mutta ei tässä mitään hätää ole, torstaina ensimmäistä kertaa ratalaskua harjoitellut Palander totesi.
Palanderin kesä oli sujunut enimmäkseen Kroatiassa, jossa hän oli kuntouttamassa polveaan. Vaikka paikka viehättikin, ei hän suunnitellut paluuta takaisin.
– Kovin toivottivat terve tulleeksi takaisin, jos polvi vielä häiritsee, mutta minä päätin, etten enää koskaan mene sinne! Paitsi ehkä lomalla, 9–11 tuntia päivässä kuntoutusta tehnyt monacolainen vakuutti.
Miesten joukkueessa moni muukin on parannellut polviaan kevään ja kesän aikana. Sekä Jukka Leino että Jukka Rajala ovat olleet tyytyväisiä siihen, että viime aikoina kumpikin on päässyt laskemaan ilman kipuja.
– Kestävyys on tällä hetkellä parempi kuin koskaan aikaisemmin. Nyt jaksan puristaa myös ne viimeiset viisitoista sekuntia, Rajala lupasi.
– Suksilla riittää kyllä vauhtia. Nyt pitää vain itse pysyä perässä, Leino naurahti.
Lähes vuoden tauon jälkeen paluun kilparinteisiin tekee myös Sami Uotila, joka pohti marraskuussa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen jopa uransa lopettamista.
– Olen tavallaan nukkunut talviunta alppihiihdon osalta. Polvi on nyt parantunut eikä kipua ole tuntunut, muuten kuin futiksessa rankkupotkuja potkiessa, Etelä-Amerikassa kilpaillut ja harjoitellut Uotila hymähti.
– Olen treenannut vahvasti ja kuntoni on paras vuosiin. Nyt pitää enää saada tekninen puoli kohdalleen.
Naislaskijat kävivät kokeilemassa myös eteläisen pallonpuoliskon rinteitä leirillään Argentiinan Ushuaiassa. Olosuhteet olivat kohtuulliset ja lumipäiviä kertyi tarpeeksi.
– Argentiinan talvi oli oikeastaan vähän samanlainen kuin Suomenkin. Aurinko ei paistanut ja lunta oli suht paljon, Noora Haterma vertasi.
Tehotytöistä Eurooppa-cupin joukkueeseen noussut Jessica Honkonen piti myös Argentiinan-reissusta, vaikka kuviot olivatkin uusia.
– Paikat ja ihmiset ympärillä olivat vaihtuneet, mutta harjoitukset olivat samanlaisia kuin aikaisemminkin, Honkonen kertoi.
Maailmancupryhmän ainoana laskijana Tanja Poutiainen oli varsin tyytyväinen naislaskijoiden yhteisleiriin, sillä nuorten laskijoiden kanssa harjoitteleminen motivoi molempia osapuolia.
– Se on tuonut minullekin uusia asioita ja on hyvä huomata, että nuoria laskijoita tulee Suomestakin lujaa vauhtia kohti kärkeä, Poutiainen kehui.