Uutisen päiväys

15.11.2007← Takaisin

Alppihiihdon tiivis kansainvälisten kisojen kiertue käyntiin Rukalta

    Tulevana viikonloppuna Kuusamon Rukalla järjestettävät FIS-pujottelukilpailut avaavat alppihiihdon kansainväliset kisat Suomessa.

    Rukan kilpailut saavat jatkoa viikon päästä Levillä ja Rovaniemellä järjestettävistä naisten Euroopan-cupin kilpailuista.

     

    Alppihiihdon kilpailukausi avataan Rukalla FIS-pujotteluilla marraskuun 17. ja 18. päivänä. Pakkasten saavuttua Koillismaalle kisarinteen lumetus on ollut käynnissä ja rinteen huolto kisakuntoon on aikataulussa. Yhteistyöllä paikallisen seuran talkoolaisten ja Rukalla harjoittelevien joukkueiden valmentajien kanssa kilpailurinne saadaan erinomaiseen kuntoon.

     

    - Kisarinteen yläosa jäädytettiin keskiviikkoaamuna ja torstaina saamme alaosankin jäähän. Kisarinne avataan perjantaina ja kilpailijat pääsevät harjoittelemaan jäisessä rinteessä, kertoi kilpailunjohtaja Petri Härkönen keskiviikkona.

     

    Rukan avattua rinteensä ensimmäisenä Suomessa, jo lokakuun puolessa välissä, on keskukseen saapunut paljon kotimaisten treeniryhmien ohella myös ulkomaisia harjoittelijoita ja maajoukkueita. Vaikka rinteessä on ollut ruuhkaa, ovat kaikki päässeet harjoittelemaan omilla vuoroillaan. Tiivis yhteistyö keskuksen ja paikallisen alppiseura RukaSlalomin välillä onkin hedelmällistä puolin ja toisin.

     

    - Perjantaina avaamme lisää hyviä harjoitusrinteitä ja kisailijoiden treeniolosuhteet paranevat. Viikonlopun ennusteiden mukaan sää on reilusti pakkasella, mikä tietää kisarinteen pysymistä kunnossa sekä tietysti täydellisiä lumetuskelejä, kertoo Rukakeskuksen rinnetoiminnanjohtaja Manu Laari.

     

    FIS-pujotteluihin saapuu reilut 100 kilpailijaa kuudesta eri maasta, Suomen lisäksi muun muassa Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä. Suomen kovimmat laskijat ovat maajoukkueurheilijoita EC-tiimeistä niin naisissa kuin miehissäkin. Kilpailunjohtaja Härkönen lupaa tason olevan kova ja muistuttaa, että Ruka toimii katsastuskilpailuna viikonpäästä laskettaville Levin ja Rovaniemen EC-kilpailuille. Joukkueet ko. kilpailuihin sekä miesten Åren Eurooppa-cupiin 1.-2.12. valitaan FIS-pujottelun jälkeen.

     

    Viikonlopun aikana lasketaan kaksi pujottelukilpailua naisten ja miesten sarjoissa. Lauantaina 17.11. ensimmäinen kierros alkaa klo 10 ja toinen kierros lasketaan klo 13. Sunnuntain kilpailu lasketaan samalla aikataululla.