Uutisen päiväys

6.1.2008← Takaisin

Ahonen mäkiviikon voittoon viidennen kerran

Janne Ahonen teki sunnuntaina mäkihypyn historiaa voittamalla Keski-Euroopan mäkiviikon viidennen kerran.

Janne Ahonen on itsevarma, luottavainen ja erityisesti määrätietoinen mäkihyppääjä, jonka mäkiviikon kokonaiskilpailun voitto tuli urheiluhistoriaakin havisuttaen jo viidennen kerran. Ahonen voitti Bischofshofenissa hypätyn mäkiviikon neljännen osakilpailun haastavissa olosuhteissa. Ahonen oli ensimmäisen kilpailukierroksen jälkeen kolmantena hypättyään 126 metriä ja venytti finaalissa 136 metriä, joka oli toisen kierroksen ja samalla päivän pisin hyppy.

Janne Ahonen oli sunnuntain kilpailuaamusta alkaen levollisilla mielin ja tuntui saavan lisää varmuutta katsottuaan paikallisen tv-kanavan lauantain-illan kilpailun koostetta.

- Siinä oli verrattu minun ja Morgesternin lentoratojen korkeuksia eri vaiheessa ja lentonopeuksia. Lennän hyppyrinnokalta enemmän suoraan eteenpäin ja hyppyni on korkeammalla lennon loppuvaiheessa, kun taas Morgestern ponnistaa korkeammalle, mutta lentää matalammalla lopussa. Lentonopeuteni kiihtyy lopussa raketin lailla ja se oli noin 5 kilometriä nopeampi alastulovaiheessa kuin Morgin, se vaikeuttaa luonnollisesti myös alastuloani, Ahonen summasi hyppyanalyysia selvästi tyytyväisenä havaintoihinsa.

Janne Ahonen oli onnellinen mediapyörityksen keskellä, mutta ei vielä osannut ajatella tehneensä mäkihyppyhistoriaa.

- Ei tätä vielä tajua, varmasti jos joku muu olisi tehnyt vastaavan saavutuksen ajattelisin, että olipas hieno suoritus, kertoi Ahonen tyytyväisenä.

Janne Ahonen tekee mäkihypyn tilastoihin uudet ennätyslukemat

Kukaan muu ei ole pystynyt voittamaan mäkiviikon kokonaiskilpailua viittä kertaa. Janne Ahonen on voittanut mäkiviikot kausilla 1998/1999(47. mäkiviikko), 2002/2003(51. mäkiviikko), 2004/2005 (53.), 2005/2006(54.) ja nyt viidentenä saavutettu 56. kerran järjestetyn 2007/2008 mäkiviikon voitto.

Tuloskooste

Mäkihypyn maailmancup 2007-2008, Mäkiviikko

6.1.2008 Bischofshofen HS 140

1. Janne Ahonen 251.6
2. Anders Bahrdal NOR 243.6
3. Thomas Morgestern AUT 242.7

12. Janne Happonen 223.5
19. Matti Hautamäki 215.7
27. Sami Niemi 201.1
29. Arttu Lappi 192.8
Veli-Matti Lindström karsiutui kilpailusta.

Mäkiviikko 2007-2008, lopputulokset

Janne Ahosen hyppy kulki koko mäkiviikon kiertueen ajan kantaen aina kärkisijoituksille: Oberstdorfissa Ahonen oli kolmas, Garmisch-Partenkirchenissä toinen ja Bischofshofenissa voittajana molemmissa kilpailuissa.

Kilpailuaikataulusiirrot vaikuttivat tällä mäkiviikolla siihen, että mäkiviikon osakilpailuista ainoastaan Oberstdorfin kilpailu hypättiin Knock Out-systeemillä. Karsintakilpailujen siirryttyä kaikilla muilla paikkakunnilla hypättäväksi kilpailupäivänä käytössä oli normaalit maailmancup-kilpailun säännöt.

Mäkiviikon 2007-2008 lopputulokset

Mäkiviikon 2007-2008 osakilpailut: 30.12.2007 Oberstdorf HS137, 1.1.2008 Garmisch-Partenkirchen HS140, 5.1.2008 Bichofshofen HS140 (siirretty Innsbruckista 4.1.), 6.1.2008 Bischofshofen HS140

1. Janne Ahonen 1085.8
2. Thomas Morgestern 1066.0
3. Gregor Schlierenzauer 994.6
10. Janne Happonen 936.6
13. Matti Hautamäki 899.6
29. Arttu Lappi 544.0
40. Veli-Matti Lindström 414.9
55. Ville Larinto 209.1
57. Sami Niemi 201.1

Mäkihypyn maailmancup 2007-2008

MC-pistetilanne 11/28 osakilpailun jälkeen

1. Thomas Morgestern AUT 940
2. Gregor Schlierenzauer 654
3. Janne Ahonen 615

15. Matti Hautamäki 169
22. Janne Happonen 101
34. Harri Olli 40
38. Kalle Keituri 29
44. Arttu Lappi 23
48. Veli-Matti Lindström 18
61. Sami Niemi 4
64. Ville Larinto 2

Tulokset

http://www.fis-ski.com/

Maailmancup jatkuu 12.-13.1.2008 Val di Fiemmessä

Mäkihypyn maailmancup jatkuu seuraavaksi Italian Val di Fiemmessä 12.-13.1.2008, missä kilpaillaan kaksi henkilökohtaista kilpailua HS134-mäessä.