Uutisen päiväys

20.11.2006← Takaisin

Varusmiespalvelus Puolustusvoimien urheilukoulussa Lahdessa

    Urheilukoulu on tarkoitettu nuorille ja lupaaville urheilijoille (ml naiset). Se tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävän ajan nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa. Urheilukoulu on luonnollinen jatke urheilulukioista, -ammattioppilaitoksista ja -akatemioista valmistuville nuorille.

    Lajit

    Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa järjestetään olympiakilpailut tai viralliset MM-kilpailut. Vuodesta 1979 Urheilukoulussa on palvellut 4326 urheilijaa 54 eri lajista.

    Muita tietoja

    Palvelusajan pituus on 12 kuukautta, jonka jälkeen valmistutaan tiedustelualiupseereiksi tai -upseereiksi. Hennalassa voi suorittaa URHK:n oman reserviupseerikurssin. Nykyisin myös 6 kuukauden jääkärikoulutus on mahdollista. Sille voivat hakeutua; Olympiakomitean tukiurheilijat, ulkomailla pelaavat/kilpailevat ammattiurheilijat sekä esiammattilasisopimuksen tehneet urheilijat.

    Valmennusaika

    Urheilukoulussa on ohjattuun valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yleensä noin 10-25 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput.

    Valmentajat

    Urheilukoulussa on yli 20 eri lajien valmentajaa, joista lähes kaikki ovat suorittaneet liikunnanohjaaja- tai ammattivalmentajatutkinnon. Valmentajatukea saadaan tarvittaessa myös eri lajiliittoilta sekä voidaan käyttää siviilivalmentajia.

    Harjoitusolosuhteet

    Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä valmennuskeskuksista (Vierumäki, Pajulahti) löytyvät harjoituspaikat lähes joka lajiin.

    Hakeutuminen

    Kesäkuun 2007 saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden (mm. hiihto, paini, jääkiekko, kori- ja lentopallo, salibandy) on jätettävä hakemuksensa 1.3.2007 mennessä. Erillisiä hakulomakkeita saa sotilasläänien esikunnista ja Urheilukoululta (www.mil.fi/varusmies/hakemukset). Valinnoissa kiinnitetään huomiota mm. urheilutuloksiin, lajiliittojen lausuntoihin sekä psykologisten testien tuloksiin.

    Tiedustelut

    Urheilukoulu

    (03) 181 46 352 / valmennuspäällikkö
    0400 - 456 923 Jari Karinkanta
    jari.karinkanta@mil.fi
    Osoite
    Urheilukoulu, PL 5, 15701 Lahti 
    urhk@hamr.mil.fi