Uutisen päiväys

14.3.2019← Takaisin

Ylläs-Levi maratonhiihto 2019 – vetovoima Lapin keväthangille kasvaa

Huhtikuun 13. päivä yli tuhat hiihtäjää nautiskelee Lapin kevätauringosta hiihtäen perinteisellä tyylillä kansallispuistomaisemissa Ylläkseltä Leville. Kansainvälisen sarjan Visma Ski Classics -kauden päättävä Ylläs-Levi odottaa laduilleen lähes 1500 hiihtäjää yli 20 maasta.

Kolmatta kertaa järjestettävä Ylläs-Levi -tapahtuma tulee kasvamaan osallistujamäärältään, mutta myös itse tapahtuma tulee palvelemaan osallistujia sekä yleisöä entistä paremmin. Viime vuonna oli mukana kahdessa eri sarjassa, 70km ja 55km, 1100 hiihtäjää ja jo nyt ollaan ilmoittautuneissa 50% edellä viime vuoteen verrattuna. Kilpailun järjestäjänä toimiva Levi Events Oy:n tapahtumajohtaja Satu Pesosen mukaan tapahtumalle on kysyntää. 

- Kun muualla Suomessa ja maailmalla pakataan hiihtovarusteita säilöön seuraavaa talvea varten, meillä Lapissa hiihdetään parhaiden keväthankien aikaan. Kuluttaja pääsee pidentämään omaa hiihtokauttaan upeassa kelissä. Jos merkit pitävät paikkansa, meillä on tänä vuonna mukana noin 1500 hiihtäjää, kertoo tapahtumajohtaja Satu Pesonen.

Kevätaurinko paistaa ja lämmittää mukavasti huhtikuussa ja siksi sekä 70km että 55km lähtöajat on aikaistettu tunnilla viime vuotisesta. 70km kilpailussa Pro Naiset lähtevät Ylläsjärveltä kello 8:25 ja Pro Miehet ja harrastajamiehet ja –naiset kello 9:00. Äkäslompolossa 55km startti tapahtuu klo 11.00.

Tälle vuodelle latua on hieman levennetty ja mutkia suoristettu 70km lähdön ensimmäisen alamäkiosuuden kohdalta Ylläsjärvellä. Muuten 70km reitti seuraa aikaisempien vuosien latupohjia.

Ensimmäistä kertaa järjestetään myös perheen pienimmille Äkäslompolojärven jäällä Lasten Hiihto - Visma Ski Classics 4kids. Visma Ski Classics 4kids on leikkimielinen lasten oma sprinttihiihto perinteisellä tyylillä lauantaina 13.4.2019 klo 10.00-10.30. Lasten Hiihdossa ei oteta aikaa vaan sivakoidaan hymyissä suin lyhyt lenkki lähtölaukauksen tultua. Hiihtoon voivat osallistua alle 10-vuotiaat tytöt ja pojat. Mukaan otetaan 100 ensimmäistä lasta ja kaikki osallistujat palkitaan mitalilla.

- Meille on tärkeää järjestää paras mahdollinen hiihto osallistujille, mutta myös heidän mukanaan tuomat kannustusjoukot sekä paikalle saapuvan yleisön palveleminen on meille tärkeää. Tämän takia sekä Levillä että Ylläksellä panostetaan nimenomaan tapahtumapalveluihin sekä oheisohjelmiin, jotta kaikki viihtyvät, kertoo Satu Pesonen. 

MILLAINEN ON YLLÄS-LEVI REITTI?

Ylläs-Levi maratonhiihto 13.4.2019 tarjoaa kaksi eri matkavaihtoehtoa. 

Perinteisellä tyylillä hiihdettävä 70 km soveltuu itsensä haastamisesta kiinnostuneille aktiivihiihtäjille ja 55 km soveltuu kuntohiihtäjille. 70 km reitti lähtee Ylläsjärven rinnekeskuksesta, kun taas 55 km reitti Äkäslompolonjärveltä. Lyhyempi reitti noudattaa suurimmalta osin samaa reittiä kuin pitkä matka jättäen pois alun vaativan Kellostapulin ja lopun kovan Pyhätunturin nousun. 70 km reitillä nousumetrejä tulee yhteensä noin 1085 m ja 55 km reitillä pari sataa metriä vähemmän.

yllaslevi.com

Kuva: Ylläs-Levi