Uutisen päiväys

23.3.2019← Takaisin

Suomi ylsi toiselle kierrokselle Planican joukkuekilpailussa – Kykkänen 29:s Chaikovskyssa

Mäkihypyn maailmancupin kauden viimeinen joukkuekilpailu hypättiin tänään Planicassa. Suomen joukkue ylsi kilpailun toiselle kierrokselle ja sijoittui lopulta kahdeksanneksi.

Suomen joukkueen pisimmistä hypyistä vastasi ankkurina hypännyt Antti Aalto, jonka hypyt kantoivat 214,5 ja 213 metriä. Aalto pohti, että parempaakin olisi ollut otettavissa. 

– Ei ihan paras päivä mäessä, mutta hyvin lähellä. Jäi loppulennossa vähän vasten, olisi voinut imuttaa vielä jonkin verran metrejä. Kelpo suoritukset kuitenkin, totesi Aalto.

Suomen kilpailun avannut Jarkko Määttä totesi saaneensa toiselle kierrokselle viikonlopun parhaan hyppynsä. 

– Sai parannettua karsintapäivästä ja eilisestä koehypystä. Toiselle kierrokselle sain parhaimman hypyn täällä. Siinä mielessä ihan ok, mutta eihän tuo ole vielä siellä missä haluaisi olla, kommentoi Määttä.

Myös Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo paransivat suorituksiaan kilpailun edetessä. Nousiainen ei kuitenkaan ollut tyytyväinen päivän otteisiinsa.

– Huonointa mitä olen täällä tehnyt, ei ollut yhtään hauskaa ja kivaa toi homma. Rupesi miettimään liikaa, tulee oikeaan saumaan kauden lopetus. Vahvempana sitten ensi kautta kohti, totesi Nousiainen.

– Sai vähän Norjan RAW AIRilta parannettua, silti aika kaukana siitä mitä pystyi esimerkiksi viime kaudella täällä tekemään, kertoi Alamommo.

Joukkuekilpailun voitti Puola, vain 8,1 pisteen erolla Saksaan. Kolmanneksi hyppäsi Slovenian joukkue.

Miesten maailmancup päättyy huomenna henkilökohtaiseen kilpailuun, jossa suomalaisista mukana on Antti Aalto.

Tulokset

Urheilijoiden kommentit SoundCloudissa


Kykkänen 29:s Chaikovskyssa

Naisten maailmancupin päätöskilpailut hypätään Venäjän Chaikovskyssa. Suomalaisista Venäjällä kilpailee Julia Kykkänen, joka sijoittui päivän kilpailussa sijalle 29.

Kykkäsen ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi 84,5 metriä, joka oikeutti sijaan 25. Suomalaisurheilija joutui toisella kierroksella hieman taipumaan 77 metrin hypyllään ja oli lopulta kilpailun 29:s. 

– Samanlaista kuin mitä on viime aikoina ollut. Ongelmia on ponnistuksen ajoituksen kanssa  ja se vie parhaat metrit pois, analysoi valmentaja Kimmo Kykkänen.

Tulokset