Uutisen päiväys

20.7.2019← Takaisin

Suomen joukkue kymmenes Wislan joukkuekilpailussa – alkukesän tavoitteena voimatasojen nosto

Mäkihypyn kesä-GP:n ensimmäinen kilpailuviikonloppu avatiin eilen Puolan Wislassa henkilökohtaisen kilpailun karsinnalla. Suomalaisista tiensä sunnuntain osakilpailuun selvitti Antti Aalto.

Ensimmäisen osakilpailun pariin päästiin tänään, kun maat ottivat toisistaan mittaa joukkuekilpailussa. Suomen joukkue jäi ensimmäisen kierroksen kymmenenneksi, eikä näin ollen jatkanut toiselle kierrokselle.

Päävalmentaja Lauri Hakola ei ollut tyytyväinen kilpailun hyppyjen tasoon, mutta totesi alkukesän menneen täysin harjoittelun ehdoilla.

– Suorituskykyä ei missään nimessä ole jalostettu näihin kisoihin, projekti tähtää talveen. Alkukesä on rakennettu voimatasoja ylöspäin ja se on onnistunut hyvin joukkueelta. Nyt aletaan panostamaan räjähtävyyteen ja tekniikan kehittämiseen.

Suomen joukkue kilpaili tänään nuorella joukkueella. 18-vuotias Arttu Pohjola oli mukana korkeimman kilpailutason kilpailuissa ensimmäistä kertaa ja 19-vuotias Niko Kytösaho toista kertaa.

– Ihan ymmärrettävää, ettei omalla tasolla pysty suoriutumaan tässä ympäristössä. Jostakin se on aloitettava, totesi Hakola.

Joukkuekilpailun lisäksi Wislassa hypätään huomenna henkilökohtainen kilpailu, johon karsinnasta tiensä selvitti vain Antti Aalto. Urheilijat kokivat perjantain ja lauantain olleen hypyllisesti vaikeita, mutta onnistumisiakin nähtiin. 

– Aika heikko viikonloppu. Eilen tuli yksi hyppy, joka oli jo vähän sinne päin, mutta tämän päivän kisahypystä ei paljon jäänyt kyseltävää. Treenit jatkuu, totesi Kytösaho.

– Tänään sai jotain ideaa mäkeen. Nyt on tämän tason kilpailut kokeiltu, tästä on suunta ylöspäin, kommentoi Pohjola.

Eetu Nousiainen lähti hakemaan parannusta eilisistä hypyistä rentouden kautta.

– Tälle päivälle tavoitteena oli lähteä parantamaan eilisestä. Eilen hyppääminen oli todella jännittynyttä. Rentouden kautta lähdettiin parantamaan ja parikymmentä metriä se paranikin. Kohtalaisen tyytyväinen olen tähän päivään, kommentoi Nousiainen.

Wislan GP jatkuu huomenna henkilökohtaisella kilpailulla klo 18:30 Suomen aikaa.

Joukkuekilpailun tulokset

Valmentajan ja urheilijoiden kommentteja SoundCloudissa