Uutisen päiväys

22.2.2016← Takaisin

Suomalaiset mäkimiehet karsinnasta kilpailuun Puijolla - joukkuemäessä Suomi kahdeksas

Kaikki suomalaiset mäkimiehet selvittivät tiensä karsinnasta tiistaiseen kilpailuun Kuopiossa, Puijon maailmancupissa. Tänään hypätyssä joukkuemäen kilpailussa Suomi oli kahdeksas.

Suomen joukkueen parhaasta suorituksesta karsintakilpailussa vastasi Ville Larinto, joka oli 16:s. Larinto hyppäsi 124,5 metriä.

”Se oli oikein hyvä tohon kohtaan, sain parannettua treenikierroksesta kisatilanteeseen, niin oikeen hyvä”, kuittasi tyytyväinen Larinto.

Lahdessa sunnuntaina ensimmäisen maailmancupin kilpailunsa hypännyt Juho Ojala sai kilpailusta itseluottamusta ja jatkoi hyviä otteita myös Puijolla, vaikka mäki ei kuulukaan hänen suosikkeihinsa.

”Kyllä sen varmaan jonkin verran itseluottamusta toi, että karsinnasta pääsee läpi. Kyllä sen aamulla huomas, että vähän enemmän luottaa itseensä. Pää tyhjäksi vain, ja antaa tulla selkärangasta. Itseluottamuksesta se kaikki on kiinni”, jutteli Ojala.

Ojala oli karsinnan 35:s 111,5 metrin hypyllään. Lauri Asikainen oli karsinnan 39:s ja Jarkko Määttä 40:s.

Joukkuemäessä Suomi oli kahdeksas

Heti karsinnan jälkeen Puijon suurmäessä jatkettiin hyppyjä, kun Salpausselän lauantainen joukkuemäen kilpailu hypättiin Kuopiossa. Suomen joukkue oli historiallisen, Puijon ensimmäisen joukkuemäen maailmancup-kilpailun kahdeksas.

Joukkuemäen kilpailun vei nimiinsä Norjan joukkue ennen Saksaa ja Japania.

Tulokset

Kuopio 22.2.2016 karsinta HS127

Kuopio 22.2.2016 joukkuemäki

Mäkihyppääjien kommentit Soundcloudissa

Ville Larinto
Juho Ojala
Lauri Asikainen
​Jarkko Määttä