Uutisen päiväys

10.3.2015← Takaisin

Puijon kisa siirretään normaalimäkeen

    Kuopion mäkihypyn maailmancupin kilpailun harjoituksia ja karsintaa on jouduttu siirtämään tuuliolojen vuoksi.

     Puijon suurmäestä, HS127, ei voida ennusteen mukaan hypätä tiistain eikä keskiviikon aikana. Maailmancupin Kuopion osakilpailu hypätään normaalimäestä, HS100.
    ”Paikallisen kilpailuorganisaation tuella voimme järjestää ja turvata tämän päivän kilpailun. Molemmat mäet, niin suurmäki kuin normaalimäkikin ovat hypättävässä kunnossa. Kilpailu on siis turvattu”, sanoi Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) mäkihypyn kilpailunjohtaja Walter Hofer.

    Kilpailun siirtäminen toiseen mäkeen vaatii ponnisteluja organisaatiolta. ”Nyt joudumme reagoimaan nopeasti muuttuvaan tilanteeseen. Kaikkien tahtotila on, että kilpailu viedään läpi. Esimerkiksi TV-kamerat ja tuulisensorit joudutaan siirtämään toiseen mäkeen, mikä aiheuttaa paljon työtä. Myös mäen alastulo täytyy kunnostaa. Oikeastaan ainoat, mitä ei tarvitse siirtää ovat lipunmyyntikojut”, hymähtää tapahtumajohtaja Jarkko Ruhanen.

    Kilpailun aikataulu tiistaina 10.3.
    16.30 Harjoituskierros, HS100
    17.30 Karsinta
    18.30 Kilpailukierros