Uutisen päiväys

27.6.2019← Takaisin

Polku ylös ja lentoon -tapahtuma kokoaa mäkihyppääjät Kuopioon

Tulevana viikonloppuna 28.-30.6. järjestetään mäkihypyn lajitapahtuma Kuopiossa. Polku ylös ja lentoon -tapahtuma kokoaa lähes 100 mäkihyppääjää, valmentajaa, huoltajaa ja taustavaikuttajaa jakamaan tietoa ja oppimaan uutta.

Tapahtuma on sekä harjoitusleiri nuorille mäkihyppääjille että seminaari valmentajille ja huoltajille. Ohjelma koostuu useista lajiin ja harjoitteluun liittyvistä esityksistä sekä harjoituksista, joissa esitysten sisältöjä tulkataan ja käännetään käytännön toimenpiteiksi. Valmentajina toimivat maajoukkueryhmien valmentajat sekä A-maajoukkueen hyppääjät, monen nuoren esikuvat.

Maajoukkueen päävalmentaja Lauri Hakola muistuttaa esikuvien merkityksestä. Urheilijoita leirillä on 40, jotka harjoittelevat sekä Puijon että Siilinjärven Kuilun mäissä.

”On hienoa, että nuoret hyppääjät pääsevät tapaamaan maajoukkueen urheilijoita ja tietysti myös päinvastoin. Maajoukkue haluaa olla omalta osaltaan esikuvana niin urheilijoina kuin myös edistämässä koulutustoimintaa”, sanoo Hakola.

Seminaarin ohjelma pureutuu psyykkisestä valmennuksesta huoltoon ja monipuoliseen lajiharjoitteluun. Puhujina ovat muun muassa Mika Kojonkoski sekä professori Sami Kalaja. Kojonkosken teemana on mäkihypyn tekniikka ja Kalaja puhuu taitovalmennuksesta. Lauantaina puhujat kootaan myös paneelikeskusteluun.

Mukana tapahtumassa ovat myös entiset mäkihyppääjät Matti Hautamäki ja Janne Happonen. Happonen puhuu oman urheilu-uransa käänteiden lisäksi myös mäkihypyn varusteista. Happonen työskentelee nykyisin Mika Kojonkosken alaisuudessa Kiinan mäkihypyn valmennus- ja varustevastaavan tehtävissä.

Idean mäkihyppytapahtumasta esitti keväällä Hiihtoliiton mäkihypyn ja yhdistetyn johtoryhmän puheenjohtaja Lauri Kettunen. Suomalainen mäkihyppy kaipaa yhteistyötä, yhteistä näkemystä ja tiedon jakamista, jotta lajin kovin huippu on saavutettavissa sekä uusia harrastajia koukutettavissa mukaan lajin pariin.

”Urheileminen kansainvälisellä huipulla edellyttää nykypäivänä ominaisuuksia, joiden kehittäminen vaati useiden vuosien järjestelmällistä harjoittelua. Kuopion tapahtumalla halutaan koota yhteen urheilijoita pienistä junioreista maajoukkueen kärkihyppääjiin. Tavoite on, että nuoret urheilijat, heidän valmentajansa ja taustajoukkonsa saavat urheilemisensa tueksi konkreettisen päämäärän taitojen, kykyjen ja ominaisuuksien kehittämiseksi sekä mallin urheilemisen ilosta matkalla ylös kohti huippu-urheilua”, kertoo Kettunen Kuopion tapahtuman tavoitteista.

Viikonlopun ohjelmassa on neljä mäkihyppyharjoitusta, jotka hypätään Siilinjärven Kuilulla sekä Puijon mäissä. Seminaariluennot järjestetään hotelli IsoValkeisessa.

Tapahtuman ohjelma kokonaisuudessaan

Tapahtumaa voi seurata mäkihyppymaajoukkueen sosiaalisen median kanavissa (linkit löytyvät alta).