Uutisen päiväys

14.3.2015← Takaisin

Päävalmentaja Kukkonen: "On otettu askeleita eteenpäin henkisesti"

Yhdistetyn maailmancup-kausi päättyi Holmenkollenilla. Päävalmentaja Petter Kukkonen summaa kauden Ilkka Herolan ja koko yhdistetyn lajikentän osalta.

 Päävalmentaja Petter Kukkonen summasi yhdistetyn kauden Ilkka Herolan osalta seuraavasti: ”Viimeistä viikonloppua lukuun ottamatta, kaikki maailmancupin viikonloput antoivat paremman sijoituksen kuin viime vuonna. On otettu askeleita eteenpäin erityisesti henkisesti. Ehkä ihmisten odotusarvot olivat liian korkeat viime vuoden neljännen sijan jälkeen. Osa alkoi odottaa, että nyt niitä podiumpaikkoja ja siihen tuntumaan tulee jatkuvasti. Täytyy kuitenkin muistaa, että yhdistetyssä urheilijan parhaat vuodet on 23-24-vuotiaasta eteenpäin ja Herola on alta kahdenkymmenen. Negatiivista Ilun osalta oli se, ettei hyppy kulkenut kisakaudella yhtä hyvin kuin kesällä ja syksyllä ja sen takia ladulle ei päästy niin hyvistä asemista kuin olisi toivottu.”

”Jos laajemmin ajatellaan meidän lajia, niin selkeästi positiivista oli Eero Hirvonen, Leevi Mutru ja Jim Härtull, jotka nostivat tasoaan. Meillä tuli PM-kisoissa ja nuorten olympiapäivillä onnistumisia ja täällä Trondheimissa Youth Cupissa kaksi poikaa podiumille. Eli on paljon hyviä juttuja ja lahjakkaita nuoria tulossa, mutta selvää on, että Ilkan taakse pitää löytyä nyt urheilijoita. Tällä kaudella oli tarkoitus nostaa pari kolme uutta poikaa, mutta siinä ei ihan onnistuttu. On selvää, että nyt täytyy saada sataprosenttista omistautumista, halua ja poltetta kohti Lahti2017-kisoja. Jokaisella täytyy olla kaikki pelissä lajin eteen Lahteen asti ja siitä on vuosi seuraaviin olympialaisiin. Nyt vaaditaan kovempaa osaamista ja kovempaa tulosta ihan kaikilta, myös valmentajilta.” 

Kuva: Touho Häkkinen