Uutisen päiväys

8.1.2013← Takaisin

Lauri Asikainen karsinnan viides Wislassa

    Mäkihypyn maailmancupin Wislan HS134- mäen karsinta hypättiin tiistai-iltana. Suomen Lauri Asikainen näytti osaamistaan hyppäämällä karsintakisan viidenneksi. Asikaisen hyppy kantoi 132,5 metriä.

    Asikaisen viides sija oli sama kuin mäkiviikon karsinnassa Bischofshofenissa. Päivän hyppy oli siis Asikaisen jaettu oma ennätys.

    ”Lauri hyppäsi tänään hienon ja tasokkaan hypyn. Voisi sanoa, että parasta Lauria”, kommentoi Wislan kisoissa valmennuksesta vastaava Kimmo Savolainen.

    ”Huomiseen lähdetään samalla sykkeellä. Toivotaan ettei Laurin pienet flunssaoireet pahene, vaan huomiselta saadaan myös hyviä tuloksia”, jatkoi Savolainen.

    Karsinnan voitti 129 metrin hypyllä Puolan Maciej Kot. Venäjän Dimitry Vassiliev oli toinen ja kolmanneksi karsinnassa tuli Itävallan Stefan Kraft.

    Karsinnasta keskiviikkona käytävään varsinaiseen kisaan selviytyvät 40 parasta sekä maailmancupin kymmenen parasta hyppääjää.

    Kisaan osallistunut toinen suomalainen Jarkko Määttä ei selvinnyt karsinnasta. Määtän hyppy kantoi 117 metriä ja  oikeutti 41. sijaan. Määttä oli ensimmäinen joka karsiutui huomisen kisasta.

    ”Jarkolla oli tänään vähän liikaa yrittämistä mukana ja se näkyi lentämisessä. Harmittava homma, karsinnat ovat jo kunnon kisoja ja erot eivät ole suuria”, kommentoi Savolainen.