Uutisen päiväys

25.3.2013← Takaisin

Koivuranta ja Herola Suomen mestareiksi Jyväskylässä

    Mäkihypyn normaalimäen ja yhdistetyn Suomen mestaruuksista taisteltiin tänään sunnuntaina Jyväskylän Laajavuoressa. Erityisesti mäkikilpailussa kisa oli tasainen ja jännittävä loppuun saakka. Parhaiten onnistui tänään  Anssi Koivuranta.

    Ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailua johti Sami Heiskanen, jolle povattiin revanssia epäonnistuneen MM-kisamatkan jälkeen. Heiskanen kuitenkin epäonnistui toisessa hypyssään ja jäi lopulta viidenneksi.

    Voittoon hyppäsi kahdella tasaisella hypyllä Kuusamon Erä-Veikkojen Koivuranta. Vielä lauantaiaamuna Koivurannan kilpaileminen näytti epävarmalta, joten mies oli tyytyväinen tulokseen.

    ”Oikein hyvä kauden päätös. Tänään en yrittänyt tehdä muuta kuin hypätä rennosti ja nauttia siitä fiiliksestä”, Koivuranta sanoi.

    Koivuranta pääsi Lahden maailmancupin jälkeen harjoittelemaan kovaa ja hyppytuntuma löytyi askel askeleelta. Takapakkia tuli kuitenkin polven kipeydyttyä.

    ”Lahden jälkeen hommat eteni hyvin puolitoista viikkoa, treenasin kovaa ja polvi tuntui hyvältä. Sitten polvi meni niin huonoon kuntoon, että en pystynyt portaita kävelemään. Tämän viikon tiistaista saakka olen levännyt ja nyt kortisonin voimalla kisattiin”, selvensi Koivuranta.

    Nyt Koivurannalla on edessä pakkolepo, sillä lääkärin määräys on levätä niin pitkään, että kiputilat polvesta on poissa.

    SM-hopealle Jyväskylän Matin Mäessä hyppäsi Lahden Hiihtoseuran Olli Muotka ja pronssille Koivurannan seurakaveri Lauri Asikainen.

    Yhdistetyn kisa sujui Ilkka Herolan komennossa

    Yhdistetyn kilpailua hallitsi edelleen hyvässä kunnossa oleva Puijon Hiihtoseuran Ilkka Herola. Herola lähti ladulle ensimmäisenä ja  piti kärkipaikan voittaen SM-kultaa puolentoista minuutin erolla Lahden Hiihtoseuran Mikke Leinoseen ja kolmanneksi hiihtäneeseen Ounasvaaran Hiihtoseuran Janne Ryynäseen.

    Herola sai puristettua vielä raskaan kauden jälkeen voimat viikonlopun kisaan ja oli tasaisen varma molemmilla osuuksilla.

    ”Hyppy oli kohtuullisen hyvä ja hiihtokin tasainen. Omalla tasolla suoritin tänään ja olen kyllä tyytyväinen”, ensimmäisen yleisen sarjan SM-kultansa voittanut Herola sanoi.

    ”Kyllä jollakin tavalla sain motivoitua itseni kisaan. Jos vielä ensi viikonloppuna pitäisi kilpailla, niin en kyllä enää lähtisi. Nyt tarvitsen jotain muuta ajateltavaa”, jatkoi Herola.

    Herolan ”kesäloma” ei ala vielä, vaan maassa ja mäissä olevat lumet hyödynnetään kevään harjoittelussa.

    ”Treeniä kevennetään ja oikeastaan tehdään niitä harjoituksia, mitkä tuntuu hyvältä ja kivalta”, Herola lopetti.

    Herola osallistui muun muassa Leinosen ja Eetu Vähäsöyringin kanssa sunnuntaina myös Normaalimäen SM-kilpailuun.

    Tulokset sivulla http://www.jhs.fi/jaostot/makijaosto/makiurheilun-superviikonloppu-23/sm-kilpailujen-tulokset/