Uutisen päiväys

21.12.2019← Takaisin

Ilkka Herola taisteli ladulla kahdeksanneksi – Eero Hirvonen joutui keskeyttämään kilpailun

Yhdistetyn maailmancup jatkui tänään pienen tauon jälkeen Ramsaussa. Suomalaisittain parhaasta tuloksesta vastasi Ilkka Herola, joka nousi ladulla sijalta 29 sijalle 8. Eero Hirvonen joutui keskeyttämään hiihto-osuuden jo sen alkuvaiheissa. Wille Karhumaa hylättiin kilpailun mäkiosuudella hyppypuvun vuoksi.

Suomen joukkue on kuluneen viikon aikana kärsinyt vatsataudista, joka on kiertänyt koko joukkueen läpi. Herola on välttänyt pahimmat oireet, mutta taudin vaikutukset näkyivät selvästi myös kahdeksanneksi nousseen Herolan otteissa.

Herola onnistui eilisessä varakilpailussa ja oli päivän kuudes. Tänään hyppääminen ei ollut samalla tasolla kuin perjantaina.

"Mäessä huono päivä, vaikea olosuhde enkä osannut sitä käsitellä. Meni asennon kanssa säätämiseksi, eikä sieltä oikein pysty muuta kuin suoriutumaan turvallisesti alas", totesi Herola.

Herola nousi parhaillaan hiihto-osuudella jopa kuudenneksi, mutta joutui taipumaan kilpailun lopussa.

"Hyvällä hiihdolla olisi ollut kaikki mahdollista, mutta sitä ei tänään tullut. Vähän semmoinen fiilis, ettei ollut lihaksissa energiaa, voi olla että minuunkin on sen verran vaikuttanut se (tauti). Ei ole minulle normaalia, että noin rajusti katkeaa kesken kisan. Normaalipäivänä olisi pitänyt jaksaa loppuun paremmin. Sinällään ei mikään katastrofipäivä, tottakai huomiselle toivotaan parempaa hyppyä, siihen pitäisi olla kaikki mahdollisuudet", kommentoi Herola.

Eero Hirvonen kärsi kuluneella viikolla vatsataudista voimakkaammin, mutta toipui taudista niin, että pääsi starttaamaan eiliseen varakilpailuun. Tänään kilpailu jäi hiihto-osuudella kuitenkin kesken.

”Ei fiilis ole kovin hääppönen ollut, aika iso merkitys on (taudilla) vielä kokonaistekemiseen", totesi Hirvonen.

Hirvosen suksivalintakaan ei loksahtanut tänään kohdilleen nopeasti vaihtuneen sään vuoksi. Hirvonen odottaa huomiselta jo parempaa menoa.

"Suksia testatessa oli vielä vesikieli ja juuri ennen kilpailun starttia alkoi satamaan taivaan täydeltä lunta. Valkopohjaisella kisasuksella ei tehnyt mitään kilpailun alkaessa, otti kiinni uuteen lumeen niin pahasti. Tuli avaus tehtyä huomiseen päivään, toivottavasti huomenna olisi jo parempaa menoa", totesi Hirvonen.

Päivän kilpailun voittoon nousi Saksan Vinzenz Geiger ennen Norjan Jarl Magnus Riiberiä. Kolmanneksi hiihti Saksan Fabian Riessle.

Yhdistetyn maailmancup jatkuu huomenna Ramsaussa toisella henkilökohtaisella kilpailulla.

Tulokset

Kommentteja SoundCloudissa
Ilkka Herola
Eero Hirvonen

Kuva: Romina Eggert